maanantai 9. marraskuuta 2009

Massahysteriaa

Otsikon perusteella kuka tahansa viime aikoina mediaa seuranneena osannee arvata mistä on kyse. Jep jep, paljon puhuttanut H1N1 aka sikainfluenssahan se.

En tiedä pitäisikö nauraa vai itkeä. Tunnutaan unohtavan, että normaali kausi-influenssa vaatii kuitenkin joka vuosi paljon enemmän uhreja kuin sikainfluenssa tähän mennessä - eikä siitä uutisoida yhtä näyttävästi.

Reaktio ihmisissä on ollut valtava. Yhtäkkiä ilmestyy rokote, ja kaikki ovat valmiita seisomaan tunteja kylmässä jonottamassa sen saadakseen. Vaikka mahdollisesti tietävät että ei sitä kuitenkaan ehdi sinä päivänä tai rokotetta ei riitä. Kuitenkin trendi on selvä: mene piikille jos mahdollista.

Itse en aio mennä. Sen päätin jo hyvissä ajoin ennen kuin sitä edes kysyttiin. Nyt siellä jo useimmat ajattelevat että tyhmähän toi on, mutta tätä on harkittu tarkkaan. Täytyy antaa sapiskaa tiedotukselle: jos ei mene piikille niin mitä sitten? Tästä tuntuvat kaikki tahot pesevän kätensä, mitä ei tosiaankaan pitäisi tapahtua niin kauan kuin tuo rokote on vapaaehtoinen.

Toinen asia mitä täytyy kritisoida tässä samoilla lämpimillä on nuo itse rokotusaikataulut. Esimerkiksi meillä lukiolla näistä ei ole tietoakaan, ja joka päivä saa kuulla että siellä täällä eri puolilla Suomea ihmisiä sairastaa. Niiden piikkien kanssa ollaan yksinkertaisesti liian myöhään liikkeellä tai sitten ei olla vielä ollenkaan.

Tämä nyt vain tällaisena henkilökohtaisena mielipiteenä sikainfluenssasta. Jos olet päättänyt ottaa rokotteen, ota se. Jos et, muista ehdottomasti huolehtia itsestäsi. Se perusmantra, pese kädet ym. Me selvitään kyllä!