Marraskuun alussa kerroin blogissa työpistevalaisinprojektista, jonka olimme saaneet tehtäväksemme. Nyt jouluviikolla 21. päivä oli projektin deadline ja siihen kiinteästi kuuluva loppukritiikki, ja ajattelin hieman kertailla tunnelmia ja suunnittelun vaiheita tänne paitsi ihan itseäni varten, myös jos satunnaisia kävijöitä sattuisi moiset kiinnostamaan.
Tehtävänantona oli siis toteuttaa työpistevalaisin, joka antaa riittävän työ- ja yleisvalon ja jonka kautta käyttäjä voisi ilmaista, onko sopivaa olla hänen kanssaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa vai haluaako hän ehdottoman keskittymisrauhan (kapulakieli on miusta niin ihanaa).
Ensimmäinen työvaihe oli toteuttaa järkevä, graafinen aikataulu projektin etenemisestä tehtävänannosta loppukritiikkiin. Itse katsoin parhaaksi värittää ruutuja Excel-taulukkoon. Aikataulun tarkentamisesta ja työaikojen tarkasta dokumentoinnista on jälkeen päin sanottava että tein sen aika huonosti. Ainoat työajat jotka täsmällisesti minuutin tarkkuudella merkkasin olivat ne, miten kauan käytin työpajoilla olevia koneita. Niistä on määrä laskea valaisimen valmistukseen käytetty energia.
Seuraavaksi meidät perehdytettiin sähkön alkeisiin ja perustietoihin erityyppisistä valaisimista/valonlähteistä. Sähkö ei ole itselleni mikään uusi asia, kaikenlaisten laitteiden parissa on tullut puuhattua ihan pienestä pitäen, mutta luento oli silti jos ei muuta niin hyvää muistin virkistystä.
Luonnoksia oli myös tehty tässä vaiheessa aika paljon. Niitä käytiin prosessin edetessä aina opettajien kanssa läpi ja he kommentoivat ideoita, niin hyviä kuin huonojakin puolia niistä. Itse sain näissä keskusteluissa myös ideoita, joita en olisi ehkä muuten keksinytkään, ja joista muodostui eräs lopullisen valaisinkonseptin keskeinen elementti. Siitä jäljempänä.
Projektiin kuului myös välikritiikki. Sitä varten piti kehittää luonnosten pohjalta 3-5 erilaista konseptia, jotka esiteltiin sitten muulle ryhmälle, opettajille ja muotoilututkijoiden edustajalle. Nämä kommentoivat sitten konsepteja ja antoivat mielipiteensä siitä, mitä kannattaisi lähteä hiomaan eteenpäin kohti valmista prototyyppiä. Apuna itselläni oli Rhinoceros-ohjelmassa tekemiäni 3D-mallinnuskuvia.
Niin omaksi kuin muidenkin suosikiksi (tai vähiten huonoksi vaihtoehdoksi?) valikoitui konsepti nimeltä Roadsign, tienviitta.
Konseptin valinnan jälkeen alkoi sen hiominen ja valmistelu rakentamista varten. Siitä oli syytä piirtää selkeät kuvat, jotta pajamestarit ymmärtävät, mitä suunnittelija nyt sitten ajaakaan takaa ja osaisivat parhaalla mahdollisella tavalla auttaa ideoiden materialisoimisessa. En oikeastaan edes muista tarkalleen mitä tapahtui seuraavien viikkojen aikana välikritiikin jälkeen, koska tuntuu että pajalla tuli oikeasti paiskittua hommia vasta pari viikkoa ennen deadlinea.
Roadsign muodostuu kolmesta peruselementistä. Siinä on kohtalaisen suuri jalustaosa, joka kätkee sisäänsä kaiken elektroniikan, kuten tarvittavan muuntajan ja kytkimet. Jalustaosaan liittyy metalliputki, jonka sisällä kulkevat johdot sen yläpäähän tuleviin valaisinosiin. Näitä osia on kolme, ja konseptin nimen mukaisesti ne muistuttavat hieman tienviittoja. Valaisinta voi säätää mieleisekseen kääntämällä niitä eri suuntiin. Alimmainen viitoista on pisin, ja se antaa valoa alaspäin työpöydälle. Seuraava viitta on tästä 2/3 pituudeltaan ja sen on tarkoitus antaa yleisvaloa heijastamalla sitä katon kautta. Viimeinen viitta on 1/3 alimmasta ja sen tehtävänä on viestittää käyttäjän toivomuksesta ehdottomaan työrauhaan punaisella valolla.
Löysin kaikkia näitä osia varten erittäin paksua männystä tehtyä vanerin näköistä puupajan jämäpalahyllystä. Se näytti jotenkin omalla tavallaan hienolta ja otin palaset talteen. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kannattanut ottaa jokin muu materiaali. Tuo oli oikeastaan aika heikosti tähän tarkoitukseen soveltuvaa, koska se on kovin huolittelematonta ja lohkeilee helposti, mikä vaikeuttaa pienipiirteistä työstämistä. Eikä siinä loppujen lopuksi myöskään ole massiivipuun eleganssia. Metalliputkea löytyi metallipajan varastosta.
Jossain vaiheessa meinasin ruveta epätoivoiseksi, kun yritin kuumeisesti miettiä, mikä oli kannattavin mahdollinen valonlähde tähän lamppuun. Olin aluksi suunnitellut että tietysti käytän LEDejä. Pohdin kuitenkin pitkään myös kylmäkatodilamppua ja jopa tavallisia loisteputkia, mutta lopulta päädyin tilaamaan kuusi yhden watin tehoista superkirkasta LEDiä.
LEDit sain vajaat kaksi viikkoa ennen deadlinea, jolloin myös aloin työstämään pajalla tarvittavia puuosia. Jalustaosasta tein jonkun ihmeellisen aivopierun seurauksena kolmionmuotoisen. En tee toiste. Se oli ärsyttävin muoto ikinä, koska ensinnäkään se ei loppujen lopuksi sopinut hyvin kokonaisuuteen, toiseksi se oli ärsyttävä muoto työstää, kolmanneksi jalustan ontoksi kovertamisessa piti jättää paljon seinämää halkeamisvaaran vuoksi eikä siksi kaikki elektroniikka meinannut mahtua jalustan sisään. Ei näin.
Roadsignin suola oli mielestäni sen käyttöliittymä. Siinä ei ole perinteistä virtakytkintä, vaan virran kytkennästä on tehty "peli". Jalustaan on koverrettu kolme kuppia, joihin sopii tavallinen flipperin kuula. Siirtämällä kuulaa kupista toiseen aktivoidaan eri toimintoja valaisimesta. Ensimmäisessä kupissa virta muuntajalle katkeaa kokonaan, eli laite ei kuluta ollenkaan sähköä. Nostamalla kuula kupista syttyvät yleisvalot. Asettamalla kuula keskimmäiseen kuppiin syttyvät myös varsinaiset työvalot. Kolmannessa kupissa mukana on lisäksi "älä häiritse"-valo. Kupeissa ei ole mitään sähköjohtimia tai näkyviä kytkimiä, vaan jalustan sisälle on niiden alle asennettu magneetilla varustetut mikrokytkimet, jotka reagoivat päälle asetettuun kuulaan. Nämä kytkimet vievät paljon tilaa jalustassa, siksi tilapula muodostui siellä ongelmaksi. Ehkä näin ei olisi käynyt jos olisin tajunnut etsiä valmiita magneettikytkimiä.
Tienviittojen teko menikin sitten paljon enemmän kuin strömsössä. Niihin porattiin LEDejä varten kolot ja jyrsittiin urat johdoille. Laakerointi oli vain yksinkertainen riittävän nafti reikä ja putki siitä läpi. Putken kylkeen reiät, joista johdot tulivat viittoihin. Tämä on erittäin vikaantumisherkkä toteutumistapa, koska johdot voivat kiertyä, jäädä jumiin ja katketa, kun viittoja käännellään. Lopullisessa tuotteessa tulisi olla koskettimet, joiden kautta virta siirtyisi ja mahdollistaisi näin viittojen täysin mielivaltaisen kääntämisen.
Kaiken kokoonpano oli erittäin turhauttavaa, koska tee-se-itse-magneettikytkimien ruuvaaminen paikoilleen oli hankalaa ja niiden säätö vielä hankalampaa. Valaisinosassa oli paljon johtojen juottamista mikä ei loppujen lopuksi ollut hankalaa mutta työlästä. Lopuksi piti sulloa koko johtospagetti muuntajineen jalustan sisään ja sulkea se.
Lopulta magneettikytkimistä toimi kritiikissä vain yksi, mikä oli sentään parempi kuin ei mitään, koska vaikutti siltä että nimenomaan tästä osa-alueesta oikeasti tykättiin. Opettajat pitivät siitä, miten pitkälti olin toteuttanut sellaisenaan valitsemani konseptin kaikesta teknisestä haastavuudesta huolimatta (no, loppujen lopuksi tuo on aika yksinkertainen). Negatiivista mutta rakentavaa palautetta tuli aparaatin korkeudesta (joka tosin ei ole kiveen hakattu lopullista tuotetta ajatellen), yleisvalon riittämättömyydestä (2 W ylöspäin LEDeistä ei juuri siroa eikä ole kovin kirkaskaan) ja jalustan koosta (liian iso). Olin ensimmäinen sinä päivänä lamppunsa esitellyt ja sehän on aina tietynlainen taakka, mutta toisaalta oli kiva että homma oli heti takana ja asiallinen palaute oli tervetullutta. Sen jälkeen saattoi hyvillä mielin ihastella muiden luomuksia, jotka olivat keskenään hyvin erilaisia ja vaikuttivat selvästi enemmän viimeistellyiltä kuin omani.
Nyt olen joulunvietossa Haminassa, ja toin lampun tänne mukanani. Tarkoitus on purkaa jalustan sisällä olevat magneettikytkinviritelmät ja rakentaa ne uudestaan toimiviksi ja luotettaviksi. Tammikuun puolivälin jälkeen kun koulu taas jatkuu, valaisimista pidetään pieni näyttely teollisen muotoilun osastolla.
Mitä sanoisin projektista? Viimeksi totesin, että se on haastava, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Tuo piti aika hyvin paikkansa. Opettavainen se oli myös, koska nyt oikeasti tajuaa miten paljon tällaisessa projektissa on hyötyä hyvin suunnitellusta aikataulusta ja työaikojen seurannasta. Uusia projekteja odotellessa siis. Luulen, että lamppuja en halua vähään aikaan kuitenkaan suunnitella.
Oikein mainiota Joulua kaikille!
