Koulu on nyt siinä vaiheessa että tarvittava määrä pisteitä on kasassa ja enää on tekemättä maisterin opinnäytetyö. Tämän ympärillä oikeastaan pyöriikin koko elämäni tällä hetkellä. Tapahtumat lähtivät liikkeelle jo viime vuonna, kun teimme kaksi kurssia yhteistyössä Bang & Olufsenin kanssa. Panokseni LOUD-projektiin ilmeisesti herätti sen verran huomiota, että kysyivät, josko kesänmittainen harjoittelu yrityksessä kiinnostaisi. Samalla olin ihan pihalla siitä, mitä keksisin opinnäyteaiheekseni (jälleen kerran), ja päätinkin kysyä, olisiko B&O:n suunnalla ideoita.
Olihan siellä. Nämä kaksi asiaa niputettiin ja nyt, monen mutkan jälkeen, löydän itseni heräilemästä sunnuntaisessa Kööpenhaminassa. Saavuin tänne viikko sitten, ja tarkoitus olisi viipyä lokakuun loppuun asti – siis vähän kauemmin kuin kesä. En ole koskaan ennen pakannut näin pitkälle reissulle.
Olen tosi innoissani työpaikasta ja projektista. Pääsen kurkistamaan kulissien taakse, miten Bang & Olufsenin maailmankuulut tuotteet syntyvät. Tapaan oikeassa elämässä niitä ihmisiä, jotka ovat niiden parissa työskennelleet. Se tuntuu oikeastaan aika epätodelliselta. Teimme lyhyen tutustumiskierroksen toimiston eri kerroksiin ja oloni oli kuin pikkulapsella karkkikaupassa. Kaikkialla tuotteita, siellä täällä prototyyppejä ja niiden palasia. Eikä huonosta äänestä tarvitse kärsiä.
Ensimmäinen viikko on ollut hidasta. Opiskelukaverini Aallosta, jonka kanssa teemme tätä projektia ja joka on täällä ehtinyt jo pidempään asua, lähti vähäksi aikaa takaisin Suomeen, samoin kuin esimieheni Ruotsiin, joten olen tarkkojen työaikojen puuttuessa yrittänyt totutella päivittäiseen elämään uudessa kaupungissa sekä orientoitua projektiin. Ei kenenkään mielestä ihan paras vastaanotto, mutta minkäs teet. Kyllä se tästä.
Moni asia on vielä kuitenkin epävarma, kuten se, missä asun. Kööpenhaminasta on tunnetusti vaikea löytää asuntoa, eikä asuminen ole halpaa. Ensihätään saimme onneksi järjestettyä Airbnb:n. Se on luonnollisesti vielä kalliimpaa, mutta asumiskulut on onneksi luvattu firman puolesta hoitaa. Muuten harjoittelu on B&O:n politiikan mukaisesti palkatonta, mikä toki aika paljon kyrsii puolin jos toisinkin, mutta koen, että se sulka, jonka tästä hommasta saa hattuunsa, on sen väärti. Ja ties vaikka jalkaa saisi ujutettua oven väliin tällä aikaa...
Oma eläminen joka tapauksessa mietityttää. Totesin heti, kun kuulin, ettei päivittäisiä työmatkoja (junalla) korvata, että tarvitsen polkupyörän samantien. Kööpenhamina on maailman paras pyöräilykaupunki ja toki jo ennestään pyörän hankinta oli listalla, mutta tämä sai vipinää virsuihin. Löysinkin itselleni paikallisesta "Tori.fi:stä" nopeasti erittäin huokean menopelin. Jos menen toimistolle, työmatka on noin 14 kilometriä – ei siis mikään mahdoton rasti. Tässä on vain voitettavaa – säästän rahaa joka kerta kun en lataa rejsekortia (paikallinen matkakortti) ja kuntokin kohoaa. Pyörällä on lisäksi kaikkein helpointa tutustua eri paikkoihin.
Henkilökohtaiset finanssit pitää yrittää pitää jotenkin tasapainossa, mutta tärkeää on myös se sosiaalinen puoli, ja se tuottaa minulle aina hankaluuksia. Heti ensimmäisenä päivänä, kun olin majoittautunut iski epätietoisuus ja jopa tietynlainen epätoivo. Viikonloppu – mihin mennä, mitä tehdä, mistä saa ruokaa, näin edespäin. Minä olen sellainen tyyppi, joka käpertyy tosi mielellään omaan koloonsa kun tekemistä ei ole ja lähimmän hyvän ruokakaupan sijainti on tiedossa (tällä hetkellä se on Lidl, aivan kadun toisella puolella). Kun kukaan ei ole näyttämässä paikkoja eikä edes ole ketään, jonka kanssa jakaa tämä epätietoisuus, jonka kanssa voisi lähteä tutkimaan paikkoja, se tietyllä lailla lamaannuttaa.
Olen pakottanut itseni lähtemään ulos katselemaan ympärilleni, ja nyt kun minulla on oma pyörä, se on entistä helpompaa, mutta silti tuntuu kuin vain olisi sumussa yksin omassa pääkopassani. Ei ole mitään päämäärää. Sen pitäisi olla vapauttavaa, koska voit tehdä mitä vain, mennä mihin vain, ja vaikka itselläni ei olekaan tapana suunnitella elämääni kovin pitkälle, tämä vaatisi nyt sellaista spontaaniutta jota minulta ei löydy.
Muistelen tunnetilojen olleen vähän samansuuntaisia muutettuani Helsinkiin kuusi vuotta sitten, mutta toki Helsinki ei ollut silloinkaan aivan vieras kaupunki, ja silloin pääsi heti kiinni rutiineihin – aamulla kouluun pajalle, iltapäivällä pois. Kööpenhamina on ihan uusi paikka, ja rutiineista ei voi kyllä vielä hyvällä tahdollakaan puhua. Työpaikkojakin on kaksi, mistä valita (B&O:n toimisto kaupungin ulkopuolella ja Underbroen, maker space aivan keskustassa).
Useampikin kaveri sekä perheenjäsenet ovat lupailleet tulevansa visiitille jossakin vaiheessa kesää ja syksyä, joten odotan sitä innolla ja toivon, että siihen mennessä olen tutustunut paikkoihin ja oppinut viihtymään sen verran, että voin näyttää kaupunkia heillekin.
Ei siis auta kuin yrittää pistää kaikki mahdolliset pyörät pyörimään.
