Interstellar

Kun näin ensimmäisen kerran Interstellar-elokuvan julisteen, kiinnostuin. Tiesin, että tuo elokuva pitäisi käydä katsomassa sitten, kun se on valmis. Tämä oli siis joskus alkuvuodesta, uskoisin. Teattereihin Christopher Nolanin ohjaama Interstellar tuli marraskuun 7. päivä 2014, ja olenkin ehtinyt käydä sen katsomassa. Tai ehkä paremminkin kokemassa. Kolme kertaa.

Elokuvan juliste

Istahtaessani Tennispalatsi 1:n tuoliin en varsinaisesti tiennyt, mitä odottaa. En tiennyt elokuvasta juuri mitään. Tiesin, että elokuva on lajiltaan sci-fi ja sijoittuu (ainakin osittain) avaruuteen, mutta siinä se oikeastaan. En muista katsoneeni trailereita ja pitäydyin myös kuuntelemasta Hans Zimmerin säveltämää soundtrackia etukäteen. Antauduin virran vietäväksi.

En tiennyt edes kuinka kauan elokuva kestää. Hämmästyin katsottuani kelloa elokuvan loputtua, että kolme tuntia oli vierähtänyt.

Tuntuu jotenkin vaikealta pukea sanoiksi omaa kokemustani Interstellarista. Se oli sen verran voimakas, etten osannut oikein ensimmäisellä katselukerralla edes sanoa mitään tuntiin sen jälkeen kun käveltiin ulos teatterisalista.

Elokuvan keskivaiheen jälkeen päähenkilöt yrittävät telakoitua vaurioituneeseen ja vimmatusti pyörivään emoalukseensa pienemmällä laskeutumisaluksella pelastaakseen sen. Niin paljon on pelissä ja niin paljon vaaditaan homman onnistumiseen. Karvat pystyyn nostattavan spektaakkelin kohtauksesta tekee musiikki, jonka mahtipontiset urut tahdittavat tapahtumia. Todettava on että tämä lyhyt kuvaus ei laimeudessaan tee oikeutta sille elämykselle, joka tuo kohtaus on. Se vain pitää itse kokea.

Musiikki ja äänimaailma ovat muutenkin isossa roolissa Interstellarissa. Huikaisevan upealla soundtrackilla urkuja on käytetty lähes joka kappaleessa, jotka tuovat tietynlaisen "uskonnollisen" ulottuvuuden elokuvaan, vaikkei se käsittele lainkaan uskontoa. Tätäkin on vaikea kuvailla mitenkään järkevästi. Äänimaailmassa on realismia: avaruudessa on oikeasti hiljaista. Kun kuvataan avaruusaluksen ulkopuolella tai aluksen sisällä ei ole ilmakehää, ääntä ei kuulu.

Kiinnostavaa elokuvassa on muutenkin itse elämyksen lisäksi myös toteutus: kaikki pohjautuu hyvin vahvasti oikeaan tieteeseen, ja esimerkiksi musta aukko on esitetty ensimmäistä kertaa elokuvan historiassa sellaisena kuin se oikeasti näyttäisi avaruudessa.

Musta aukko vaati massiivista tietokonelaskentaa, mutta muuten Interstellarissa on pyritty hyödyntämään mahdollisimman paljon oikeasti, fyysisesti tuotettuja tehosteita. Kaikki avaruusalukset ovat oikeita malleja eri kokoluokissa ja niiden ikkunoista sisään näkyvät avaruusmaisemat projisoitiin aluksen ulkopuolelle, jottei vihreitä seiniä tarvinnut käyttää. TARS ja CASE -robotteja liikutteli ihminen. Hiekkamyrskyt luotiin oikeasti valtavilla tuulettimilla. Elokuvan tuotanto on täynnä tällaisia yksityiskohtia, jotka tietokoneanimaatioiden aikakautena lisäävät arvostusta sitä kohtaan entisestään. Kerrotaan, että jos Christopher Nolanilla olisi ollut mahdollisuus lähteä avaruuteen kuvaamaan elokuvaa, hän olisi tehnyt niin.

Interstellar kumartaa syvään erityisesti Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvalle. Kyseisen elokuvan nähneet osaavat varmasti aistia sen vaikutukset Interstellaria katsoessa.

Jos Star Trek Into Darkness -elokuvan nähtyäni ajattelin kokeneeni parasta viihdettä pitkään aikaan, Interstellarin kohdalla on jo syytä ottaa käyttöön ilmaisu "ikinä". Elokuvan aikana olisi tehnyt useammassakin kohtaa mieli itkeä niin surusta, ilosta kuin ihan vaan pelkästä nähdyn ja kuullun yhdessä aiheuttamasta huikaisevan upeasta elämyksestä. Näin oli jokaisena kolmena kertana, kun elokuvan katsoin. Vaikka kokemus oli yhtä vahva, useampi katselukerta antoi mahdollisuuden keskittyä eri asioihin, koska Interstellar on täynnä pieniä nyansseja, jotka eivät välttämättä heti aukea. Joten... viisi tähteä.

CASE toteaisi, ettei se ole mahdollista.

Ei. Se on tarpeen.

Interstellar
www.interstellarmovie.com
2:49
★★★★★