Tuota kameraa olen pidellyt käsissäni ja naamallani siitä lähtien. Tänä aikana kamerat ovat ottaneet isoja askeleita eteenpäin, mutta se ei ole menoa haitannut. D80 ei osaa kaikkea, mitä uudet kamerat nykyään, mutta se on aina tehnyt mukisematta sen, mitä olen siltä pyytänyt. Se on ollut mukana lähes kaikessa ja kaikkialla, eri maailman kolkissa. Aivan kuten kirjoitin iPhone 5:n kamerasta, tunnen sen lähes läpikotaisin ja tiedän tasan tarkkaan, mihin se pystyy.
Olen kasvanut paljon vuosien mittaan kuvaajana, niin teknisesti kuin taiteellisestikin, ja D80 on kasvanut mukanani. 18-135 mm kittilinssi on saanut seuraa muutamasta eri kiinteän polttovälin objektiivista, joista aina jokin tuntuu olevan kulloinkin suosikkini, mutta yksi asia on kuitenkin pysynyt koko ajan samana: olen koko ajan suorastaan rakastanut tätä kameraa ja hämmästyn edelleen aina uudestaan, miten hyviä kuvia olen pystynyt sillä taltioimaan.
 |
| Nikon D80 ja Samyangin 8 mm kalansilmä, josta olen tykännyt hurjasti maisemakuvauksessa. |
Pari viikkoa sitten, kuvatessani lappimaisia talvimaisemia aivan kotikulmillani Haminassa, huomasin, ettei kaikki ole hyvin. Muutaman kuvan otettuani vaikutti laukaisusekvenssi jäävän puoleen väliin, ja LCD-näyttö tervehti "Err"-virhekoodilla. Uudelleenlaukaisu sai hommat kuitenkin taas liikkeelle, ja otin vielä saman iltapäivän aikana yli sata kuvaa aivan normaalisti. Pari päivää myöhemmin sama vikatilanne kuitenkin toistui, eikä enää mennyt ohi – suljin jäi jumiin jo jokaisen onnistuneen kuvan jälkeen. Kamerakauppaa pitävä ystäväni arvioi, että suljin – joka on tähän mennessä muuten laukaistu noin 31 tuhatta kertaa – on tosiaankin tulossa tiensä päähän, ja kamera vaatisi useamman sadan euron remonttia. Sydämeni särkyi.
Kuten arvata saattaa, ei runko enää itsessään ole läheskään niin arvokas, että sitä kannattaisi lähteä korjaamaan – toisen samanlaisen saisin käytettynä tilalle alle sadalla eurolla. Mitä tahansa tapahtuukaan seuraavaksi, se tarkoittaa, että tämän kyseisen D80:n paikka on "palkintokaapissani" muistuttamassa yhteisistä vuosistamme.
Mitä sitten tapahtuu seuraavaksi? Tästä alkaa se varsinainen kamppailu. Näen muutaman eri vaihtoehdon. Mistään niistä en täysin pidä – jokaisessa niistä on hyviä ja vähemmän hyviä puolia.
Helpoin ja halvin on tietysti vain ostaa tilalle toinen samanlainen runko. Olin muutenkin ajatellut pärjätä D80:lla vielä vuoden tai pari, ja kaikki siihen tarkoitetut varusteet sopisivat suoraan. Elämä jatkuisi siitä, mihin se jäi. Tämä siirtäisi omat sisäiset keskusteluni kameran päivittämisestä tuonnemmaksi, mutta tämä on samalla syy, miksi en siitä pidä – nyt olisi tavallaan oivallinen tilaisuus muutokselle, ja kymmenen vuotta kehittyneempi teknologia tietysti houkuttelee.
Toisena vaihtoehtona näen tuoreemman Nikonin peilijärjestelmärungon hankinnan. Vaikka Nikonin mallisto on kymmenessä vuodessa monimutkaistunut niin valikoiman laajuuden kuin nimeämiskäytäntöjen osalta, D80:lle löytyy edelleen perillinen alenevassa polvessa. Tällaiseen APS-C -formaatin kameraan kaikki neljä linssiäni sopisivat siis suoraan, ja täyskennokameraankin sopivat niistä kaksi (50 ja 100 mm) ilman, että kennosta voi käyttää vain osan. Käyttölogiikka olisi tuttu ja turvallinen, tekniikka uudempaa.
Mahtoiko kukaan aavistaa kymmenen vuotta sitten, missä tänään mennään uusien, peilittömien järjestelmäkameroiden kanssa? Onko peilitön uusi "digi", ja heiluvat peilit tulevat olemaan kymmenessä vuodessa muinaisjäänne jota suosivat vain tietyt ammattilaiset (ja hipsterit), aivan kuten kävi filmille?
Tämä on se kolmas, ja samalla radikaalein, vaihtoehto: siirtyminen kokonaan johonkin peilittömään kamerajärjestelmään. Joutuisin käytännössä uudistamaan aivan kaiken. Adapterilla nykyisetkin linssit saisi toki kiinni peilittömään kameraan, mutta kunnollisen adapterin hankkiminen vain muutamaa, ei edes erityisen kallista linssiä varten ei tunnu järkevältä. Linsseistä pääsee aina eroon, ja ne rahat voi sitten suunnata kohti "natiiveja", peilittömälle kameralle tarkoitettuja linssejä.
Alunperin D80:aa hankkiessani ajattelin, että se olisi alku elämänmittaiselle panostukselle Nikonin F-bajonettiin: vuosikymmenien ajalta linssejä, ja uusia kameroita, joihin ne sopivat, tulee aina olemaan. Tämä kamerajärjestelmien murros kuitenkin yllätti. Sopivatko nykyiset peilittömien järjestelmien linssit vielä uusiin runkoihin 20 vuoden päästä? Linssin ja kuvakennon välistä on nyt poistettu lähes kaikki mahdollinen, joten sen puolesta en usko, että suuria mullistuksia ainakaan hetkeen tapahtuu. Linssin täytyy edelleen kohdistaa valo litteälle pinnalle – niin kamerat ovat toimineet aikojen alusta asti.
Tämä vaihtoehto on kaikessa radikaaliudessaan se kutkuttavin. Peilittömät kamerat ovat se tuoteryhmä, jossa on viime aikoina tapahtunut ja tapahtuu eniten kehitystä. Lisäksi olen viime aikoina kiinnostunut entistä enemmän videontuotannosta, ja nämä kamerat tuntuvat hallitsevan isolla kädellä vakavampien harrastajien ja monien ammattilaistenkin työkalupakkeja.
Mikä olisi sitten se oikea peilitön järjestelmä minulle? Tämä jos mikä on hetki siirtyä täyskennoon, joten se jo pudottaa pois vaihtoehtoja. Käytännössä ainoat merkittävät täyskennoiset tulevat Nikonilta, Sonylta ja Canonilta.
Nikon ja Canon toivat omat vastauksensa markkinoille vasta hiljattain, joten Sonylla on jo lähes viisi vuotta etumatkaa linssivalikoiman osalta. Se on myös videokuvaajien suosiossa, ja sen automaattitarkennusta sekä akkukestoa on kiitelty. Sonyn mallistossa kiinnostaa nimenomaan α7 III, mutta sain jonkin verran esimakua Sonylla kuvaamisesta α7s II:n kanssa viime viikolla. Hommat hoituivat, mutta vaikka käyttö ei toki Nikoniin tottuneelle ollut vielä täysin luontevaa (pyöritin esimerkiksi tarkennusrengasta koko ajan vaistomaisesti väärään suuntaan), α7 III:n kanssa ei varmasti voi mennä kovin pahasti metsään.
Nikon Z6 vaikuttaa niin hinnaltaan kuin ominaisuuksiltaan kilpailukykyiseltä α7 III:n kanssa. Vaikka tässä vaiheessa ei tunnukaan kovin fiksulta tehdä valintaa sen perusteella, on Nikonin valttina on tietysti tuttuus: käyttölogiikka vastaa enemmän tai vähemmän aiempia merkin järjestelmäkameroita ja kaikki pyörii totuttuun suuntaan, mutta toisaalta Z6 ei tallenna videota log-profiililla muistikortille (kuinka tärkeää tämä sitten on, jää nähtäväksi), ja muistikortitkin ovat vielä harvinaista XQD-tyyppiä. Adapterin F-kiinnityksen linsseille voi ostaa edullisemmin kameran kanssa samaan aikaan. F-linssien yhteensopivuus olisi ehdoton, koska Z-yhteensopivien linssien valikoima on vielä suppea. Voisin käyttää 50- 100-millisiä linssejäni, joskin käsitarkenteisina (ne käyttävät rungossa olevaa tarkennusmoottoria – peilittömissä tätä ei ole). Mutta riittääkö se?
Canon on kolmikosta selvästi vähiten kiinnostava itselleni. Merkin käyttölogiikasta en itse ole koskaan oikein pitänyt, virtakytkimen vaihtelevasta sijoituksesta lähtien (Z6 se on totuttuun tapaan laukaisimen ympärillä, kuten myös Sonyssa), ja EOS R:n video-ominaisuudetkaan eivät vedä vertoja Sonyn tai Nikonin esityksille. Kamerassa ei ole myöskään runkoon rakennettua kuvanvakainta, mikä on iso miinus.
Kolmikon jokainen kamera on paljon kalliimpi kuin D80 uutena – liikutaan yli 2000 euron hintaluokassa pelkän rungon osalta – mutta kun huomioin, miten paljon tarvitsen kameraa ja tykkään kuvata, ei tunnu kovin kaukaa haetulta sijoittaa siihen hieman enemmän rahaa ja nousta seuraavalle tasolle.
Mitä tahansa teenkin, on toimittava pian. Vaikka talvi ei olekaan enää kauneimmillaan (onneksi tämä välikohtaus sattui nyt, eikä kuukausi sitten), koen jo vieroitusoireita valokuvaamisesta, ja haluan olla valmis tulevaan kevääseen ja kesään.
