sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Syyskatsaus

Ruska on etelässä värikkäimmillään, abivuoden toinen jakso alkoi, englannin YO-kirjoitukset takana, kutsunnat edessä ensiviikolla.

Toiseksi viimeistä jaksoa tässä nykyisessä opinahjossa siis viedään ja kyllä tämä vielä ihan samalta opiskelulta maistuu kuin ennenkin, mitä nyt kursseja on hieman normaalia vähemmän, penkkarivalmistelut on aloitettu ja matematiikka loppui! Olo on ylihelpottunut, vaikka integraalikurssi näyttääkin hieman harmillisesti nyrpeää nelosta. En nyt tiedä jaksanko käydä tekemässä uusiksi sen kokeen, koska sen kyllä saa jättää tuolla lailla jos haluan, mutta on tässä aikaa miettiä vielä.

Kirjoitin englannin nyt syksyllä pitkänä ja pakollisena. Koe meni melkeinpä toivotusti, tulos sijoittuu todennäköisesti johonkin E:n ja L:n rajamaille, joten tässä vaiheessa ei voi vielä sanoa kumpi sieltä on tulossa. Jälkimmäistä tietty toivotaan.

Olen katsonut vähän Star Trekkiä. Leimauduin nyt heti varmasti hirveäksi trekkeriksi, mutta siitä ei kyllä ole kysymys, en ole säntäämässä hankkimaan Enterprisen pienoismalleja tai muutakaan ilmiöön liittyvää krääsää… Tähän ajauduin siksi koska suunnittelin hankkivani Star Trek: The Next Generation -flipperin, ja päätin ottaa selvää sen taustoista - täytyy myöntää että olen viihtynyt… flipperin hankinta on kyllä vielä puolitiessä, mutta toivottavasti ei kovin kauaa.