perjantai 7. lokakuuta 2011

Steve Jobs 1955-2011

Oli erittäin surullista nähdä tänään ensimmäisenä asiana aamulla uutinen Steve Jobsin poismenosta.


Hän ehti elää vain 56-vuotiaaksi, ja oletettavasti syöpä hänet nujersi, vaikka sai varmasti parasta mahdollista hoitoa. Kirpaiseva muistutus siitä, miten vähän meillä oikeasti on valtaa päättää kohtaloistamme.

Steve muutti Applen kautta maailmaa ja lukemattomien ihmisten elämää. Minullekin hänen tekemillään asioilla oli jollain lailla hyvin tärkeä, syvälle menevä merkitys ja kuten miljoonista muista tänään, myös minusta tuntuu siltä kuin olisin menettänyt jonkun läheisen ihmisen, vaikka en häntä henkilökohtaisesti edes tuntenut.

Hänen visioistaan on syntynyt nykyajan ikoneita kuten Macintosh, iPod, iPhone ja iPad. Näiden vaikutus teollisen muotoilun kehitykseen ei ole ollut ihan pieni. Steven pyrkimys tehdä tuotteita, jotka ovat käyttäjäystävällisiä ja tuottavat mielihyvää käyttäjälleen, näkyy suoraan paitsi edellä mainituissa tuotteissa, myös välillisesti kaikessa, mitä nykyään tuotetaan: Applen esimerkkiä muotoilussa on seurattu jo pitkään.

Steve Jobsin Apple ei myöskään ole ollut pienin kipinä siihen, että päätin lähteä opiskelemaan teollista muotoilua. Maailmassa on vielä niin paljon asioita, jotka voisivat olla paremmin, jotka kaipaisivat parempaa muotoilua. Minä haluaisin sitten joskus muotoilijana olla mukana tekemässä maailmasta parempaa paikkaa.

Applen muotoilu on vaikuttanut minuun paljon - ei pelkästään visuaalisesti, vaan olen myös oppinut sen, että minkään tuotteen ei tule olla itsetarkoitus. Sen on tarkoitus helpottaa elämää, ratkaista jokin ongelma eikä olla ongelma itsessään. Kaunis kuori ei riitä.

Steve Jobs ei ollut varsinaisesti muotoilija. Hän oli nero. Hänellä oli erittäin vahva näkemys asioista ja kyky ratkaista ongelmia, myös sellaisia joita muut eivät olleet edes huomioineet tai ajatelleet ongelmina. Hän todella uskoi siihen, että maailmaa voi muuttaa. Hän on inspiroinut ja tulee inspiroimaan minua yrittämään samaa.

Vähän sekavaa tekstiähän tämä on, mutta hankala tätä on järkevästi sanoiksi pukea.

"Apple on menettänyt visionäärisen, luovan neron, ja maailma on menettänyt poikkeuksellisen ihmisen."
Lupaathan levätä rauhassa.