lauantai 26. joulukuuta 2009

Joulu ja lahjat

Ensinnäkin - oikein Hyvää Joulua, vaikka jouluaatto menikin jo ja niin teki joulupäiväkin.

Jouluhan on yhdessäolon aikaa, oli se sitten perheen tai ystävien kanssa. Uusperheessä eläminen tuo tähän omat häslinkinsä, mutta kolikolla on yleensä aina kaksi puolta, tässä tapauksessa esimerkiksi joululahjat, jotka tietysti aina jouluna puhuttavat. Niitähän saattaa saada jopa kaksin verroin normaalitilanteeseen verrattuna - näin tietysti sanotaan. Itse olen kyllä kuitenkin sitä mieltä ettei tämä ole juuri lahjojen määrään vaikuttanut. Tätäkin mieluisampaa on kuitenkin se, että kaikkea ei saa yhdessä rysäyksessä vaan jännitystä riittää seuraavaankin päivään.

Mitä minä sitten sain tänä vuonna? Suklaan ja vaatteiden lisäksi (molemmat tottakai tarpeeseen) paketista paljastuivat mukavat ja tyylikkäät lakanat ja Sonyn pienet matkakaiuttimet, joista lisää tuonnempana. Ylitse muiden oli kuitenkin Eero Aarnion suunnittelema pieni TuplaKupla -valaisin, jota jo pitkään himoinnut. En yksinkertaisesti voinut uskoa silmiäni kun poistin paperit sen ympäriltä. TuplaKupla ei kaivanne sen kummempia esittelyitä, onhan se ehtinyt muodostua klassikoksi suomalaisessa designissa. Tykkään suuresti sen yksinkertaisesta mutta eläväisestä muodosta.

Lupasin kertoa niistä Sonyn kaiuttimista. Malliltaan ne ovat SRS-M50, eivätkä kooltaan ole juuri pieniä jogurttipurkkeja suuremmat. Koeajoin niitä aattoiltana, ja jos en TuplaKuplan kohdalla ollut uskoa silmiäni, epäilin vahvasti korviani kun ensimmäiset äänet irtosivat näistä muovipurkeista. Tarkastin kahdesti että piuha oli tosiaankin oikeassa reiässä, mutta uskottava se on: näissä on kokoisikseen yllättävän suuri ääni, joka ei rajoitu pelkästään siihen että ne saa riittävän kovalle. Bassopäässä on muhkeutta jota ei olisi noin pienistä elementeistä odottanut kuulevansa ja äänikuvakaan ei paikallistu kaiuttimeen, kunhan sijoittelu on sopiva. Jos olette miettineet näiden hankkimista ja epäröineet että onko niistä mihinkään, älkää epäröikö enää.

PS: Flipperiasia etenee. Täytyy käydä jossain vaiheessa noutamassa Diamond Lady Tampereelts korjattavaksi.

PPS: Olenkohan koskaan kirjoittanut pidempää tekstiä iPhonella?