Ylipäätään tuntuu, että uudenvuoden juhlinta on mennyt meillä pienempään tai laiskempaan suuntaan – muistan lapsuudesta kun kutsuttiin kummit kylään ja pöytä katettiin kaikenlaisilla pienillä herkuilla. Nyt tehtiin joulukinkun jämistä hernesoppa, mikä oli sekin todella maukasta, mutta jotenkin kaipaan sitä vanhaa tunnelmaa. Tuli myös saunottua ja istuttua takkatulen ääressä kolmea koiraa viihdyttäen ja televisiota katsoen.
Millainen sitten oli mennyt vuosi?
Nyt kun mietin, se taisi olla ensimmäinen jonka vietin kokonaan, siis sekä kevään että syksyn, yliopisto-opintojen parissa. Mukaan mahtuu paljon mielenkiintoisia projekteja ja kokemuksia. Ehkä tärkein niistä oli taiteen kandidaatin opinnäyte, jonka tein keväällä: kaasugrillin suunnitteluprojekti. Varsinaisen suunnittelun lisäksi oli upeaa nähdä suunnitelman pohjalta valmistettu prototyyppi, jonka kehitystä on syksyn mittaan jatkettu.
Kesä vierähti suurimmalta osin Lahden ja Helsingin väliä Onnibussilla matkustaen: pääsin muotoilijaharjoittelijaksi Suomen Muotoilusäätiöön. Harjoittelu oli antoisa kokemus paitsi siksi, että päästiin tekemään oikeita projekteja oikeiden asiakkaiden kanssa ja kokeneiden ammattilaisten coachauksessa, mutta oli myös mukavaa tutustua hieman lähemmin Lahteen, joka on minulle ollut tähän asti vain yksi läpiajettava paikka matkalla kaakonkulmalta Tampereen seudulle ja takaisin.
Syksyllä aloitin taiteen maisterin opinnot, vielä ilman kanditutkintoa tosin. Tästä kirjoitin syyskuussa enemmän. Kanditutkintokin on nyt viimein hallussa, ja kävin pokkaamassa todistuksen joulun alla järjestetyssä publiikissa. Välietappihan se käytännössä on, mutta silti on syytä iloon – nyt saa käyttää teollisen muotoilijan "arvonimeä". Me olemmekin tällä haavaa viimeiset Aallosta valmistuvat teollisen muotoilijat, kandipuolelta siis, koska tutkinnonuudistuksen myötä tätä koulutusohjelmaa ei enää ole olemassa, vaan se on yhdistetty muutaman muun ohjelman kanssa pelkäksi "muotoiluksi".
Mutta se koulusta. Mitä muuta tapahtui?
Ainakin kahdet häät ja yhdet hautajaiset. Päivittelin itsekseni kesällä, että en ole käynyt varmaan kymmeneen vuoteen kenenkään häissä, ja tänä vuonna käyn kaksissa. Ei valittamista, oli mahtavaa olla mukana todistamassa, kun kaksi upeaa paria saivat toisensa ja juhlistaa sitä päivää. Ehdottomia kesän kohokohtia.
Loppukesästä jouduin sanomaan hyvästit sedälleni, joka hukkui yrittäessään sukeltaa veden pohjaan juuttunutta ankkuria pois. Emme olleet oikeastaan pitkään aikaan olleet tekemisissä keskenämme. Mitään draamaa siihen ei minun osaltani liity, elämäntilanteet vain olivat sellaiset, että harvoin kohdattiin. Mutta lapsena vietimme paljon aikaa hänen kanssaan, koska hän asui aivan naapurissa ja aina oli hauskaa. Ne kivat muistot ovat ne, jotka sedästäni minulle jäävät. Olen siitä iloinen, varsinkin kun mummin kuoleman jälkeen ollaan puhuttu tätini kanssa siitä, miten suvun sisäiset välit ovat olleet tietyiltä osin tulehtuneet jo pitkän aikaa, ja ne ovat jättäneet monille myös sellaisia muistoja, jotka satuttavat. Toivottavasti joskus asianosaiset tajuavat, että kaunan kantaminen ei ole mielekästä.
Asun edelleen itsekseni, yksiössäni Herttoniemessä. Mietin syksyllä, että olen itse asiassa verrattaen onnellinen asuessani tuolla. Verrattaen siis siihen, miten erilainenkin tilanne se voisi kroonista Helsinki-angstia potevalle olla. Vanha Herttoniemi on tuntunut kaikkein eniten kodilta poissa kotoa tähän asti. Poikakaveri on ehdotellut välillä yhteenmuuttoa, mutta jotenkin tuntuu, etten ole valmis juuri nyt sellaiseen muutokseen elämässäni – ja ylipäätään muuttoon. Pelkään päästää irti siitä tietynlaisesta vapaudesta, mikä yksin asumiseen liittyy.
Mitä sitten odotan tulevalta vuodelta? Minulla ei ole tapana tehdä uudenvuoden lupauksia, mutta toivon, että 2016 on se vuosi, jolloin saan piiskattua itseäni riittävän kovaa päästäkseni vihdoin ns. rantakuntoon. Pääsin menneenä vuonna taas jonkinlaiseen rytmiin punnerrusten kanssa, ja olen niiden tulosten myötä saanut sen verran uutta itsevarmuutta, etten halua jättää leikkiä siihen.
2016 on minulle siitä erityinen vuosi, että kesällä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun siirryin "pimeältä puolelta valoisalle puolelle", eli PC:stä Mac-käyttäjäksi. Paljon on ehtinyt tapahtua siinä ajassa, mutta siihen palaan lähempänä "merkkipäivää".
Nyt toivotaan vain kunnon talvea eli paksuja hankia ja riittävän kylmää, ettei kaikkia teitä ja talviajon nautintoa pilata suolaamalla. Tästä se taas lähtee!
