lauantai 20. syyskuuta 2014

Uutta Poets of the Fallia

Katsoin että olin kirjoittanut aiemminkin blogiin suosikkiyhtyeeni uusista julkaisuista. Aiemmat levyt ovat edelleen soitossa tasaiseen tahtiin, mutta nyt on taas uutta kuunneltavaa: Jealous Gods, Poets of the Fallin kuudes studioalbumi, julkaistiin perjantaina 19. syyskuuta.


Ostin tämänkin albumin FLAC-painoksena, vaikka se olikin iTunesin hintaa kalliimpi. Nykyään haluan ostaa tärkeimmän musiikkini häviöttömänä versiona, vaikka eroa 256 Kb/s AAC-pakattuun versioon ei laitteillani varmastikaan voi huomata. Ero on kuitenkin korvieni välissä. FLAC kääntyy sormia napsauttamalla Apple Losslessiksi iTunes-ekosysteemiä varten.

Formaatit sikseen. Loppukesästä julkaistiin singlenä levyn avauskappale Daze, joka täyttää tyypillisen Poets-kappaleen tunnusmerkistön (tyypillisellä tarkoitan hyvää). Markolla (yhtyeen laulaja) on upea falsetti, jota kuullaan kertosäkeessä. Ensimmäisellä kuuntelulla kertosäe vaikutti hieman kummalliselta, mutta seuraavilla kerroilla se on ruvennut maistumaan hyvin. Kappaleen musiikkivideo yhdistää sen visuaalisesti Twilight Theater -albumiin. Yhtyeen omien sanojen mukaan Jealous Gods, Twilight Theater ja Revolution Roulette muodostavatkin itse asiassa musiikillisen trilogian.

Kokonaisuudessaan kuuntelin albumin ensimmäisen kerran yön pimeydessä silmät kiinni. En tiedä miksi, mutta minulle tuli hyvin vahva tunne siitä, että katsoin elokuvaa. Ikään kuin albumissa olisi tarina, joka kantaa sen läpi ja jokainen kappale tuntuu olevan oikeassa paikassa. Jealous Gods yhdistelee keveitä säveliä (Love Will Come To You), Poets of the Fallille tyypillistä mahtipontisuutta (Jealous Gods tai Rogue, joka muuten on yhtyeen ensimmäinen instrumentaali EP-julkaisulla), herkkää balladia (Rebirth) ja mukaansatempaavia, nopeampia kappaleita (Choice Millionaire). Ylipäätään tämä tuntuu jotenkin monipuolisemmalta kuin aiemmat albumit, mutta jokaisessa kappaleessa on silti Poets of the Fallille ominainen soundi.

Kappaleista täytyy varmaankin suosikikseni valita taas nimikko, Jealous Gods. Upea ja iso kertosäe saa kylmät väreet kiirimään selkää pitkin. Saattaa lyriikoillakin olla suuria merkityksiä, kuten Temple of Thought'lla.

3.10. yhtye esiintyy Helsingissä Tavastialla. Olemme hyvän kaverini kanssa menossa sinne, pitkästä aikaa. Edellinen kerta kun olin kuuntelemassa Poets of the Fallia livenä taisi olla lähes tarkalleen kaksi vuotta sitten Kotkan Amarillossa intin keskellä. Odotan keikkaa innolla, ja yritän kovasti opiskella uuden albumin sanoituksia. Keskimäärin uuden albumin sanojen oppiminen kokonaan kestää minulta noin kaksi viikkoa, joten uskoisin osaavani riittävästi sitten mukana laulamiseen.