Tehdään heti kättelyssä selväksi että rakastan tätä levyä, kuten edellisiäkin. Ennen kuin albumin ensimmäinen single Drama for Life julkaistiin, arvuuttelimme, kuinka radikaalisti Poets of the Fallin tyyli muuttuisi musiikillisesti, koska yhtye uusi albumista kertovan lehdistötiedotteen julkaisun yhteydessä kokonaan visuaalisen ilmeensä, ja lehdistötiedotteessa itsessään mainittiin, että ensimmäistä kertaa levyn tuottaa ulkopuolinen tuottaja (Kentiäkin tuottanut Stefan Boman). Saatoimme huokaista helpotuksesta: Clearview on taattua Poets of the Fallia, joka ei musiikillaan taatusti jätä kylmäksi niitä, jotka edellisistäkin albumeista pitävät.
Drama for Life on napakka aloitus levylle ja tempaa mukaansa (ja tällä raidalla esiintyy muuten ensimmäistä kertaa Poets of the Fall ihan oikeasti lyriikoissa), mutta huomaan useimmiten aloittavani kuuntelun The Game -raidasta. Tällä kertaa levyllä ei ole nimikkoraitaa, joten sitä ei voi valita suosikiksi, mutta ne seuraavat heti The Gamen jälkeen: Child in Me ja Once Upon a Playground Rainy, joissa molemmissa on kylmiä värejä nostattavat kertosäkeet ja ne kuulostavat yhtyeelle tyypillisen isoilta. Samaan kastiin voidaan lukea myös Center Stage.
Mukana on Jealous Gods -albumin tapaan myös herkempää ja rauhallisempaa musiikkia, josta pitävät huolen The Labyrinth sekä Moonlight Kissed, joista jälkimmäisessä Markon upeaa ääntä kantaa lähes kokonaan piano (ja jouset taustalla).
Vaikka kaikkia kappaleita en tässä maininnutkaan, jokaisella niistä on omat meriittinsä ja mitään en jättäisi pois.
Mistä se ristiriita sitten tulee? Ehdin kuitenkin levyä jo niin paljon suitsuttaa. Kaikki, mitä kirjoitin, pitääkin paikkansa, mitä tulee musiikkiin. Ongelma tällä levyllä on se, miten tuo musiikki on paketoitu. Kaikki aiemmat Poets of the Fallin albumit ovat minusta olleet onnistuneita miksaukseltaan ja masteroinniltaan (saatan käyttää termejä huolimattomasti, koska en ole niin perehtynyt musiikin tuottamiseen), mutta Clearview valitettavasti ei yllä lähellekään samalle tasolle niiden kanssa.
Jokainen kappale kuulostaa soivan jonkinlaisen verhon takaa – diskanttipäästä tuntuu puuttuvan yksityiskohtia ja se viimeinen kirkkaus, jota sinne kaipaisi. Lisäksi kovaäänisemmät kappaleet (kuten Drama for Life tai Shadow Play) on miksattu niin tukkoon, että kertosäkeissä eri elementit ja instrumentit tuntuvat sekoittuvan yhdeksi massaksi. Tämä on huvittavaa ja masentavaa siksi, että tukkoon miksaamisella yleensä pyritään samaan musiikki soimaan mahdollisimman "kovaa", mutta tästä huolimatta Clearview ei kuulosta yhtä "kovaääniseltä" kuin aiemmat albumit, joissa edellä kuvattuja ongelmia ei tunnu olevan.
Tuntuu, että ongelmat myös korostuvat eri tavoin erilaisilla laitteilla ja eri ympäristöissä. Autossa ja MacBook Pro:n kaiuttimilla kokonaisuus on itse asiassa yllättävän siedettävä (noh, niin siedettävä kuin ohuesti toistavat tietokoneen kaiuttimet voivat olla), mutta esimerkiksi BeoPlay H3:lla tai oikeilla kaiuttimilla ei välttämättä tee välillä mieli kuunnella levyä ollenkaan, kun ajatukset harhailevat musiikista nauttimisesta vain äänitteen ongelmiin. iTunesin taajuuskorjaimella puuttuvaa diskanttipäätä voi tuoda jonkun verran esiin, mutta patukkamiksaukselle se ei valitettavasti voi mitään.
En ole myöskään yksin mielipiteineni. Genelec Music Channel julkaisi YouTubessa sarjan Genelec Artist Roomissa taltioituja studiolivevetoja Clearviewin kappaleista, ja jokaisen kommenteista löytyy ihmetystä siitä, miten nuo tallenteet kuulostavat niin paljon albumiversioita paremmilta. Voimmeko syyttää tästä Stefan Bomania, levyn tuottajaa? Olettaisin että tuottaja näistä asioista päättää, joten liityn siihen remmiin, joka tästä tuottajavalinnasta ei pidä. On hirmu sääli, että tämä musiikillisesti upea, aiempien Poets-albumien kanssa täysin yhdenvertainen teos kärsii huonosta miksauksesta tai masteroinnista – bändi on tehnyt huippuesityksen, mutta se ei pääse loistamaan niin kirkkaana kuin se ansaitsisi. Hartaasti toivon, että ehkä joskus tulevaisuudessa Poets of the Fall voisi harkita levyn uudelleenmiksausta tai masterointia "kotikonstein" – siis siten, kuin se on aiemmillekin levyille tehty. Siitä versiosta olisin valmis maksamaan huomattavan paljonkin – Clearview on herättänyt ruokahalun, joka vain kasvaa syödessä.
