Mistä tietää, että täyttää tänä vuonna 18? No siitä, että postilaatikkoon kolahtavat Puolustusvoimien kutsuntapaperit. Myös minulla tilanne oli tämä, ja paperit ovat seisseet pöydän nurkalla siitä lähtien. Aluksi sysäsin asian sivuun - armeija ei tuntunut ollenkaan mukavalta ajatukselta. Vähitellen kuitenkin alkoi iskostua mieleen että sinnehän on kuitenkin mentävä, kerran tässä asevelvollisia ollaan, ja niinpä viime päivinä olen ahkerasti pohtinut vaihtoehtojani. Välillä mielessä kävi myös, että jos armeija tuntuu ylivoimaiselta ajatukselta, voin tietenkin hakea siviilipalvelukseen.
Nyt olen kuitenkin saanut itseni vakuutetuksi siitä, että vaikka armeijaan meno ei tunnukaan miellyttävältä ajatukselta, siitä on aivan turha kehittää itselle minkäänlaista "fobiaa". Helpompi se on hoitaa kunnialla läpi, riippumatta siitä kuinka pitkään siellä sitten joutuukaan olemaan. Se kun on hyvin pitkälti automaattista, koska perusoletus on että sinne mennään. Olen myös pakottanut itseni ajattelemaan enemmän armeijan hyviä puolia. Siellä tulee varmasti tutustuttua uusiin ihmisiin, kunto kohenee ja tekemisen puutteesta ei ainakaan tarvitse kärsiä.
Enää kysymykseksi omalla kohdallani oikeastaan jää, että missä haluaisin palveluksen suorittaa. Hamina on varmasti hyvä vaihtoehto. Koska itse siellä asun, sen tunnen hyvin ja näin homma varmasti osaltaan helpottuisi - pystyisi keskittymään siihen varsinaiseen tekemiseen sen sijaan, että pitäisi oppia myös tuntemaan vieras paikkakunta. Se onkn sitten avoinna, toteutuuko tämä toive loppupeleissä. Kaikkeen on tietysti varauduttava, mutta ensisijaisesti lähelle.
