Juna kääntyi

Kuluneella viikolla oli se päivä kun armeijakielessä voidaan sanoa että juna kääntyi. Silloin palveluksen aamuista on enää alle puolet jäljellä.

Viimeiset kaksi ja puoli kuukautta tuntuvat kuluneen suorastaan epätodelliseen vauhdikkaasti. En tiedä minkä "syyksi" sen laittaisi - johtuuko se kiinnostavista hommista, maailman parhaista palvelustovereista (tai pikemminkin työkavereista) vai mistä, paha sanoa. En valita kuitenkaan. Kerran intin on vietävä 9 kuukautta elämästäni niin tämä on kyllä paras mahdollinen tapa jolla se voi tehdä niin.

Puoli kuuden herätykset ovat kyllä edelleen aivan samanlaista helvettiä kuin ne olivat alussakin. Tai no, oikeastaan pahempia. Enää ei ole aamuaurinko vastassa pihalla kun järjestäydytään kolmijonoon aamupalalle lähtöä varten. "Onks pakko jos ei haluu..." kuuluu tuvassa hyvin monena aamuna.

Aamut joka tapauksessa tuntuvat vähenevän silmissä. Ei aikaakaan kun ollaan enää satasessa - se on vielä ennen joulua, mikä tuntuu uskomattomalta.

Tässä bussissa matkalla viikonloppuvapailta kohti Santahaminaa tulee välillä mietittyä sitä eroa fiiliksessä mikä lomilta palatessa on kun vertaa P-kauden palveluspaikkaan. Silloin matkaa oli huimat 5 kilometriä, mutta vitutuskäyrä aivan omissa sfääreissään verrattuna nykyhetkeen, vaikka matka kestääkin useamman tunnin. Itse asiassa nyt ei oikeastaan edes vituta. Tavallaan hassulta se tuntuu, ajatuksena. Mutta selvä syyhän tähän on.

Siinäpä inttikuulumisia taas. Seuraavaksi ajattelin kirjoittaa (ehkä) asiaa Applen uutukaisesta älypuhelinrintamalla, eli iPhone 5:stä, johon pääsin käsiksi parisen viikkoa sitten.

Ruotuväessä

Paljon on ehtinyt tapahtua edellisen kirjoituksen jälkeen. Pohdin siinä muun muassa mitä graafikot tekevät peruskoulutuskauden nollaviikkojen ajan. Vastaus kuuluu, olimme sotilaspoliisi-AUKkilaisten mukana ryynäämässä. Jep.

Melkein kolme viikkoa sitten tiistaina hanhien lannoittamalla jalkapallokentällä ryömittäessä itse kukin sai nirhaumia eri paikkoihin. Itselläni aukesi kyynärpää. Viikon päästä maanantaina kävimme uimassa Haminan uimahallissa jossa vekki aukesi uudestaan. Seuraavana päivänä kyynärpää oli todella kipeä ja turvonnut. Kuumekin oli noussut lähes 39 asteeseen. Hakeuduin varuskuntasairaalaan osastolle josta lähetettiin seuraavana päivänä Kymenlaakson keskussairaalaan. Kyynärpäähän oli tullut ruusu. KOKSissa ottivat kaiken maailman verikokeita ja aloitettiin suonensisäinen antibiootti. Kuumetta oli yli 40. Saatuani annoksen antibioottia minut siirrettiin takaisin veksiin. Antibiootti aiheutti kuitenkin kutinaa joten seuraavana päivänä siirryin takaisin KOKSiin osastolle saamaan eri antibioottia. Olin siellä maanantaihin asti ja sitten vielä veksissä keskiviikkoon. Siinä välissä vasen käsi ehti olemaan noin puolet oikeaa paksumpi ja tulipunainen. Vitutti. Onneksi tilanne alkoi kuitenkin nopeasti helpottaa. Vielä on kyllä jäljellä kaksi ja puoli viikkoa antibioottikuuria suun kautta.

Keskiviikkona heti veksistä päästyäni olikin vuorossa varusteiden palautus. Sain onneksi nakitettua pari kaveria kantamaan isot säkkini koska lääkäri kielsi käyttämästä vasenta kättä ainakaan viikkoon. Komennustodistuksen ja litteran kirjoittamisen jälkeen poistuin viimeistä kertaa Haminan varuskunnan porteista, jokseenkin helpottuneena. Siirto Kaartin jääkärirykmenttiin Santahaminaan on pysyvä. Illalla tulisi olla perillä siellä. Aikaa oli sen verran ruhtinaallisesti että kerkesin käydä kotona ennen bussin lähtöä Haminan linja-autoasemalta.

Sain perillä lopultakin tietää että olen Ruotuväki-lehdessä graafikkona, eli juuri siellä mihin hainkin. Ekat päivät ovat olleet mielenkiintoisia kun ollaan tutustuttu uusiin paikkoihin ja käytäntöihin. On sitä jo päästy vähän niitä varsinaisia hommiakin tekemään - vanhat tutut InDesign, Photoshop ja Illustrator ovat käytössä, seuraavassa lehdessäkin on jo vähän meikäläisen tekemää grafiikkaa. Vastuu lehden teossa siirtyy asteittain "vanhoilta" eli meitä aikaisemman saapumiserän tyypeiltä "uusille" eli meille. Saas nähdä miten hommat alkavat sujua - en odota erityisiä hankaluuksia. Työilmapiiri on mukava eikä turhia muodollisuuksia ole (alikersantit ovat muun muassa kieltäneet herroittelemasta). Homma muistuttaa paljon enemmän oikeaa lehden toimitusta (toisaalta, sehän ON oikea lehden toimitus) kuin armeijan palvelusta - se lienee myös osittain tarkoitus eikä ainakaan minua haittaa ollenkaan.

Tätä jatkuu nyt maaliskuun loppupuolelle asti. Aikaa siihen on tätä kirjoittaessani 192 aamua eli kasa on vielä aika iso, mutta homma tuntuu tässä vaiheessa sen verran mielekkäältä että kyllä sen jaksaa. Ja pääesikunnan Amica-ravintolassa on mainio ruoka. Ainoa asia mikä minua ehkä vähän ärsyttää on se, että herätys on 5:30, en ole aamuihmisiä.

Siirtopäivä

Tänään oli kasarmilla siirtopäivä. Viime torstaina loppui meidän osalta P-kausi valaan/vakuutukseen (olin muuten meidän yksiköstä ainoa kuka antoi sotilasvakuutuksen, sain henkilökohtaiset onnittelut ja pääsin kättelemään ministeri Häkämiestä ja RUKin esikuntapäällikköä) ja oli vuorossa kaikkien odottamat kolme lomapäivää, ns. valaloma. Loma meni liian nopeasti, kuten aina, mutta kävin sentään ensimmäistä (ja ehkä viimeistä) kertaa tänä kesänä saaressa. Ja pelasin flipperiä tietysti.

Mutta siihen siirtopäivään. Siirtopäivänä väki siirtyy yksiköiden sisällä uusiin tupiin ja jotkut myös yksiköstä toiseen. Reserviupseerikoulu on jakautunut Haminassa kahdelle kasarmialueelle, pääkasarmialue aivan keskustassa ja Pampyölin kasarmialue noin reilun kilometrin päässä siitä. Pääkasarmialueella sijaitsevat Jääkärikomppania, muonituskeskus ja RUK-yksiköt, kun taas Pampyölissä majaa pitää Kuljetuskomppania. Itse vietin alokasajan täällä Jääkärikomppaniassa.

Sain perjantaina tekstiviestin pääesikunnasta että minut on valittu viestintä- ja media-alan erityistehtäviin - paljon toivottuja uutisia siis. Epäselvää oli vain että mihin ja milloin. Tänään aamupäivällä komppanian varapäällikön puheilla ei selvinnyt mitään, koska kuulemma koko tietoa ei ole edes saapunut yksikköön. Haminasta minulle oli määrätty palveluspaikaksi 12 kuukauden C-kuljettaja Kuljetuskomppaniassa, joten sinnehän sitä oli sitten paremman tiedon puuttuessa suunnattava. Kaapeista purettiin kaikki tavarat isoon täytenä helvetillisen painavaan reppuun ja säkkiin. Olin ehtinyt juuri raahata kaiken Kuljetuskomppanian kolmanteen kerrokseen ja alkaa purkamaan tavaroita kun tultiin käskemään että kamat takaisin säkkeihin ja takaisin Jääkärikomppaniaan. Täällä sitten ollaan taas, eri tuvassa mutta samassa kerroksessa.

Olin kuulevinani että 3.9. on tarkoitus siirtyä Kaartin Jääkärirykmenttiin, jossa mm. pääesikunnassa viestintäosastolla palvelevat majoittuvat. Tämän perusteella minua odottaa graafikon hommat joko www-ylläpidossa tai Ruotuväessä. Kummassa, se on vielä arvoitus. Hamina-TJ on siis tällä hetkellä 13 päivää, ja koska en ole jäämässä Haminaan näihin tehtäviin, mutta en tällä hetkellä myöskään kuulu mihinkään muuhun joukkoon täällä, kuten SPOL-miehistöön tai aliupseerikurssiin, joita täällä koulutetaan, kukaan ei tunnu tällä hetkellä varsinaisesti tietävän, mitä meillä Helsinkiin piakkoin siirtyvillä graafikoilla on ohjelmaa seuraavan kahden viikon ajan. Ehkä meillä on ihan kirjaimellisesti nollaviikot? Eiköhän näistä kuitenkin selvitä, kunhan ei AUKkilaisten mukana tarvitse lähteä ryynäämään. Jotain nakkihommia varmaan keksivät…

Oli miten oli, olen tällä hetkellä ihan hyvällä mielellä. Asiat tuntuvat rullaavan raiteillaan. Palvelusajaksi graafikon tehtävissä miehistössä muodostuu 9 kuukautta, mitä en myöskään pistä pahakseni. Huhtikuussa intti olisi siis taputeltu ja taskussa toivottavasti monen kuukauden ajalta arvokasta työ- ja muutakin kokemusta, josta pitäisi olla rutkasti hyötyä tulevaisuudessakin. Minulle jää siis reilusti aikaa vaikka kesätöille ja etsiä sopivaa kämppää Helsingistä, ennen kuin koulu taas ensi syksynä jatkuu.

Kuulumisia harmaista

Viides viikko intissä alkaa olla taputeltu pikkuhiljaa. Tänä viikonloppuna ei tosin ole viikonloppuvapaita mutta se ei onneksi kamalasti haittaa siinä mielessä että tämä viikko olisi ollut erityisen raskas tai rasittava.

Tällä viikolla piti olla neljän päivän tärkeä ampuma- ja taisteluharjoitus Valkjärven metsässä. Olikin, mutta itse en ollut siellä. Viime viikon torstaista vaivannut vasen alaselän/jalan tienoo ei viikonlopun aikana ottanut parantuakseen, joten maanantaina piti käydä piipahtamassa veksissä (varuskunnan terveysasemalla). Sieltä kirjoitettiin muutama päivä VMTL:ää (vapaa marssi-, taistelu-, ja liikuntakoulutuksesta) ja kehotettiin tulemaan uudestaan jos kipuilu jatkuu. Menin torstaina uudestaan koska näin oli ja sain tulehduskipulääkekuurin loppuviikoksi, sekä VMTL:n nosto- ja kantovapautuksella sen kaveriksi.

Viikko-ohjelmaan on kuulunut pääasiassa tylsistymistä kasarmilla - ns. tyhjää aikaa, joka ei siis ollut vapaa-aikaa vaan palvelusaikaa, on ollut aika paljon. Silloin tällöin on ollut siivouspuuhia yksikössä. Päätehtäväksi meille "vempoille" muodostui kuitenkin metsässä olevien ruokahuollon hoitaminen täällä päässä - meidän tuli lastata autoihin metsään menevät ruokatarvikkeet sekä purkaa sitten sieltä pois tulevat tavarat. Homma oli aluksi pitkälti ihmettelyä mutta alkoi nopeasti sujumaan kun sitä oli useamman kerran päivässä. Loppua kohden näitä nakkeja kävi melkein odottamaan kun aika kävi muuten pitkäksi.

Leiri ei välttämättä olisi ollut kovin paha, ainakaan mikäli tupakavereita on uskominen. Kuulemma siellä oli paljon mukavampaa kuin pari viikkoa sitten Vallanjärvellä yön yli -harjoituksessa eli ns. "majohajossa". Tuon kutsumanimen merkitys selvisi kyllä siellä nopeasti - koko kaksipäiväinen rupeama oli lähes tauotonta sykkimistä hiestä märkänä. Yöllisten tulitaistelu oli kuitenkin hieno kokemus etenkin visuaalisesti valaisurakettien antaessa kelmeää valoaan maastoon ja paukkupatruunoista tulevien valtavien suuliekkien välkkyessä metsän pimeydessä. Uudestaan en ehkä menisi mutta kerran elämässä -kokemustahan tämä onkin melkeinpä koko homma.

Nyt katseet ovat kuitenkin jo ensi viikossa. Torstaina loppuu alokasaika, on sotilasvakuutus ja meidät vihdoin nimitetään jääkäreiksi. Sain tänään tekstiviestinä myös ilmoituksen että keskiviikkona pitäisi olla aamusta jo ilmottautuneena Helsingissä pääesikunnan viestintäosastolla näitä viime merkinnässäkin mainittuja graafikon pestin valintakokeita varten. Kaikki on siis vielä tässä vaiheessa mahdollista, ja edelleen tosiaankin toivon että pääsen niihin hommiin. Siellä menee varmaan koko päivä joten sulkeiset jäävät väliin siltä päivältä. Sinä päivänä pitäisi myös saada tietää mikä on palvelusaika ja -paikka täällä Haminassa. Jos graafikon tehtävät aukeavat niin ne menevät sitten aiemmin määrättyjen asioiden edelle.

Vakuutuksen jälkeen on kolmen päivän loma. Sitäkin odotellaan jo innokkaasti. Sen sijaan siitä ollaan jo hieman harmissaan miten tämä alokastupa tulee hajoamaan ensi viikon jälkeen. Mielettömän hyviä tyyppejä ovat olleet kaikki tupakaverit ja ei tästä hommasta varmaan olisi mitään tullutkaan jos näin ei olisi. Useimmat päätynevät eri suunnille. Pieni mahdollisuus on sillekin että en itse asiassa pääsekään graafikoksi Helsinkiin vaan tänne Haminaan. Silloin olisi mahdollisuus nähdä alokastuvan kavereitakin paremmin.

Lisää kuulumisia varmaan ensi viikolla vakuutuksen jälkeisiltä lomilta.

Kakkaa

Kolmas viikko armeijassa alkoi tänään. Viikonloppuna oli ensimmäiset viikonloppuvapaat - onneksi. En olisi jaksanut yhtään kauempaa näissä vermeissä. Vapaat alkavat onneksi rullata tästä lähtien lähes joka viikonloppu, mutta ei se jostain syystä yhtään helpota vitutusta mikä liittyy aina niiden väliseen aikaan.

Ihme paikka tämä kyllä on, ei voi muuta sanoa. Supertarkka arvohierarkia herroitteluineen ja puhutteluineen, iltavuode- ja pinkkatarkastukset, sulkeiset... Ei oikein nappaa tämmöiset. Alokasaikaa on jäljellä vielä noin kolme ja puoli viikkoa, täynnä toimintaa. Laakereilla täällä ei siis ainakaan pääse lepäilemään.

Juuri ennen kun itse astuin palvelukseen kotiutuivat monet kaverini vuoden palveluksesta. Eräs suoritti palveluksensa Ruotuväen toimittajana ja kovasti yritti minua kannustaa hakemaan graafikoksi sinne. Sanoin että katson nyt ensin miten hommat lähtevät sujumaan - lopputulos oli että jo heti muutaman päivän jälkeen lähetin hakemuksen ko. tehtäviin. Toivon tosiaan, että tärppäisi. Ns. pääsykokeet ovat Helsingissä 15.8. eli juuri sotilasvakuutusta edeltävänä päivänä (itse annan vakuutuksen kun en kirkkoon kuulu). 16.8. pitäisi sitten olla selvillä miten kävi.

Ylihuomenna on eka yön yli kestävä leiri metsässä. En ole kovin innoissani siitä tunnin ajomatkasta mikä taitetaan moduuliajoneuvon lavalla, jossa on pimeää ja josta ei näe ulos. Puhumattakaan leiristä itsestään. Noh, varustaudun hyttysmyrkyllä. Leiriä seuraavat viikonloppuvapaat kestävät onneksi kolme päivää.

Summa summarum, hengissä ollaan, toistaiseksi. Katsotaan sitten kolmen ja puolen viikon päästä.

T-12 Days and Counting

Loma on taas mennyt liian nopeasti. Kaksitoista päivää siviilielämää jäljellä, ja hieman alkaa jo jännittämään tulevat 6/9/12 kuukautta. En osaa sanoa olenko riittävän hyvin valmistautunut. Aina voisi asiat olla paremmin mutta en koe olevani kaikkein huonokuntoisin intin nyt aloittava joskin en mikään atleettikaan. Kyselylomakkeeseen kunnosta antamani arvio "keskinkertainen" kolmiportaisella asteikolla lienee lähellä totuutta. Mutta hei, ei sinne kukaan kuole, muistutan itseäni. Täytyy mennä sillä asenteella että valtio tarjoaa ja kaikki vaan irti kokemuksista. Saas nähdä.

Vielä pitää ahkerasti lenkkeillä. Harmillisesti tuli pieni flunssa tähän väliin mikä on pitkälti estänyt liikunnalliset aktiviteetit ainakin muutamiksi päiviksi, saisi mennä ohi ja sassiin. Sen kummemmin minä kuin sykemittarinikaan ei ole tykännyt yhtään tällaisesta liikkumattomuudesta. Kunto on kuitenkin kuntotestin perusteella parantunut siitä mitä se oli sykemittarin hankinnan aikoihin, mikä on hyvä juttu.

Onneksi lomaan on kuitenkin mahtunut muutakin. Olin toissa viikon Lapissa Saariselällä, ja kävimme vaeltelemassa Urho Kekkosen kansallispuiston upeissa maisemissa. Bussimatka sinne ja takaisin oli ehkä yksi hirveimmistä matkustuskokemuksistani tähän asti meluavien ikiliikkujapartiolaisten takia, mutta onneksi viikon kokemukset painoivat vaakakupissa sata kertaa enemmän. Siemailin ensimmäistä kertaa elämässäni vettä tunturipuroista, mikä oli mahtavaa - ja vesi raikasta. Lähes yhtä hyvää kuin kaivovesi kotona… Viikon aikana kilometrejä kertyi lähes 100, mikä on mukavahko lukema.

Lomalla on toteutettu myös pitkäaikaisia unelmia. Tai no, yksi ainakin. Jokunen viikko taaksepäin sain jostain taas päähäni flipperin hankkimisen. Sain useita tarjouksia Flipperit.netin kautta ja tartuin parhaaseen niistä. Kävin viime viikolla autolla uudestaan Lapissa, tällä kertaa Rovaniemellä, josta hain Williamsin Red & Ted's Road Show -flipperin. Samalla reissulla tuli kokeiltua millaista on nukkua Volkswagen Passatin tavaratilassa (takaselkänojat kaadettuna). 1800 kilometriä kahdessa päivässä tuntui kyllä siinä vaiheessa kun lopulta olin kotona ja flipperi oli pystytetty paikallensa - unta ei tarvinnut odotella. Tunnetila oli huikea ja hiukan epätodellinenkin kun pelasin Road Showta ensimmäisen kerran kotona - onko tosiaankin niin, että yli 12 vuoden haave toteutui nyt? Kyllä vain. Flipperijuttuja enemmän Pinball Life -blogissani.

Talviturkkia en ole vielä heittänyt koska vesi on kylmää. Yllätys. Harmillisen vähän on myös kavereita tullut nähtyä tällä lomalla. Sekä Haminan kavereita että taikkilaisia. Teollisten muotoilijoiden kanssa oli jotain puhetta kesämiitistä mutta siitäkään ei ole sen kummemmin sovittu mitään. Pakko korjata tilanne tässä kahdentoista päivän aikana. Kaduttaa muuten.

Haloo Hamina!

Viime viikko oli siivouksentäyteinen. Muutin nimittäin lauantaina Helsingistä takaisin Haminaan. Syy tälle onkin tullut ilmi aiemmissa kirjoituksissa. 

Tässä alan olla muutosta jo toipunut ja täytyy sanoa että on mukava olla taas täällä vähän pitempään. Olen samalla iloinen että pääsin eroon tuosta Siltamäen solukämpästä. Se ei ollut paha paikka asua lukukauden ajan mutta sanotaanko että on soluasunnoista varmaan viihtyisämpiäkin esimerkkejä. Kuten syksyllä kirjoitin, asunnon yleiskunto ei ollut häävi. Muovimattolattiat olivat erittäin kuluneet ja pysyvästi likaiset, kylpyhuoneen katto näytti homeiselta mustine pilkkuineen ja viemärit vetivät usein huonosti, joskus ei ollenkaan. Perusteellista siivousta ensisilmäykseltä tuskin huomasi. No ehkä sen ensimmäisen kun sinne muutin, silloin paikat olivat niin levällään ja likaiset kuin voi olla.

Muuttaessani minulla oli siellä kaksi suomalaista kämppistä. Molemmat muuttivat vuodenvaihteen kantturoilla pois, ja tilalle tuli kaksi ulkomaalaista kämppäkaveria. Ihan mukavia tyyppejä olivat sinänsä, mutta heillä tuntui olevan hieman erilainen käsitys siitä miten paikat pidetään siistinä. Itse kun olen sellainen joka nyt edes hieman välittää siitä etteivät paikat ole täynnä paskaa (vaikka ehkä aina ei siltä vaikuta varsinkin jos innostun askartelemaan), on vähän turhauttavaa elää sellaisten kanssa joille se on "ihan sama". Sellaiset pienet jutut kuten hellan pyyhkiminen ruuanlaittosessioiden jälkeen tuntuivat olevan ennenkuulumattomia. Toinen tykkäsi aika paljon käristää rasvassa jotain, ja koko hella oli aivan totaalisen kauheassa kunnossa hänen jäljiltään yleensä… Sitten kun itse halusit mennä siihen tekemään jotain niin kymmenisen minuuttia piti varata siihen että hinkkaat pinttyneet rasvatahrat pois, jotta viitsit laittaa omat kattilat siihen.

Virallisestihan vuokrasopimukseni loppuu 31. päivä tätä kuuta, mutta palautin jo avaimet lauantaina. Toivon tosiaan että viitsivät pitää yhteiset tilat siisteinä edes sen aikaa kunnes Hoasilta tullaan tarkastamaan siisteystilanne. Jätin tästä muistutukseksi lapun keittiön pöydälle - se kun en ole pelkästään minä kuka on vastuussa siivouskuluista jos sellaisia tulee, vaan kaikki asukkaat. Ehkä he tajuavat sen.

Se siitä kuitenkin. Siltamäki on yksi luku elämässäni joka tuli nyt valmiiksi. Katseet on jo suunnattu eteenpäin, kesäkuun ahkeraan kuntoiluun ja heinäkuussa alkavaan asepalvelukseen. Ehtinen ottaa kesäkuun myös lomailun kannalta vaikka joitain projektejakin on menossa.

Hello Hamina - how I've missed you!

Polar FT60

Viime merkinnässä tuli mainittua sykemittarin ostoaikeista. Nyt kaksi viikkoa myöhemmin otsikossa mainittu Polarin FT60 ollut hieman reilun viikon käytössä, eli tuumasta siirryttiin myös toimeen.

Pallottelin pitkään muutaman eri mallin välillä. FT40:stä löytyy iso osa FT60:n toiminnoista ja FT60:n kanssa samanhintainen RCX3 taas houkutteli muotoilunsa puolesta. Lopulta RCX3 tippui pois ollen suunnattu selkeästi juoksuun ja pyöräilyyn. Se tukeutuu myös voimakkaasti erilaisiin ulkoisiin sensoreihin enkä olisi saanut sen toiminnoista puoliakaan hyödynnettyä. Lisäksi vaakakupissa painoi se, että meiltä löytyy jo FlowLink-tiedonsiirtolaite joka ei RCX3:n kanssa ole yhteensopiva, mutta FT40:n ja FT60:n kanssa kylläkin. FT60 lopulta otti voiton FT40:stä, koska sisältää OwnZone-sykealuemäärityksen ja STAR-harjoitusohjelman. Myös käyttöliittymän suomenkielisyys on mainittava ansioksi.

FT60:ä on muutamana erinäköisenä mallina, lienee sanomattakin selvää että päädyin tähän miesten malliin joka kuvassa on.

Käyttö alkoi tietojen syöttämisellä ja kuntotestin tekemisellä. Polarin kuntotestin ollessa kyseessä, puetaan päälle sykevyö, käydään pitkäkseen ja käynnistetään testaus. Viiden minuutin rentoutumisen aikana harjoitustietokone mittaa sydänsähkökäyrästä tiettävästi kohtuullisen luotettavasti käyttäjänsä aerobisen kunnon. Tuloksena saatava OwnIndex-arvo pitäisi vastata läheisesti maksimihapenottokyky-arvoa (VO2Max).

Itse sain arvoksi 52 mikä tarkoittaa ohjekirjassa olevan taulukon mukaan hyvää kuntoa. Oikeastaan hieman yllätyin, positiivisesti… mutta kaipa se on uskottava. Kuntotesti suositellaan tehtävän noin kuukausittain. Kunnon kehityksen pitäisi tällöin näkyä OwnIndex-arvon parantumisena. Harjoitustietokone tallentaa edelliset arvot muistiin ja piirtää niistä käppyrää, mitä voi sitten ihastella.

Kun kuntotestistä on saanut tulokset, voi antaa harjoitustietokoneen luoda harjoitusohjelman. Valittavissa on kolme erilaista ohjelmaa: paranna kuntoa, maksimoi kunto ja pudota painoa. Itse valitsin "paranna kuntoa" näin intin alla. Kuntotestin tuloksen, käyttäjätietojen ja valitun ohjelmatyypin perusteella ohjelma tekee tavoitteet aina viikoksi kerrallaan.

Tavoitteista näkyy, kuinka paljon kaloreita on poltettava, kuinka kauan tulee harjoitella ja lopulta kuinka suuri osa tuosta ajasta tulee viettää milläkin sykealueella. Tämä esitetään havainnollisesti erikorkuisina palkkeina näytöllä. FT60:n kanssa harjoittelu perustuu kolmeen sykealueeseen. Yksinkertaisesti katsottuna alimmalla alueella harjoittelu polttaa rasvaa, keskimmäisellä taas aerobinen kunto kehittyy ja ylimmällä maksimisuorituskyky kehittyy. Minua laite opasti harjoittelemaan reilut kolme tuntia juuri päättneellä viikolla ja viettämään leijonanosan ajasta kakkosalueella, mikä tuntuukin loogiselta. Ykkösalueen tavoite oli noin puolet kakkosalueesta ja kolmosalueen palkkia tuskin näkyi.

Lenkille lähtiessä käytän OwnZone-toimintoa hienosäätämään sykealueet senhetkistä kuntoa vastaaviksi, se kun vaihtelee päivittäin, palautumisasteesta, stressitasosta ja vuorokaudenajastakin riippuen. Se opastaa ensin hitaasta kävelystä alkaen kiihdyttämään vauhtia asteittain jonka aikana se päättelee, onko tällä kertaa syytä nostaa vai laskea sykerajoja. Mielenkiintoinen toiminto. En osaa vielä tässä vaiheessa sanoa miten hyvin se toimii, mutta ehkä se käy selville ajan myötä.

Hankin sykemittarin motivoimaan ja tuomaan mielekkyyttä kuntoiluun. Ilokseni on todettava että tuo motivoiva vaikutus on ollut toivottu nimenomaan tämän STAR-harjoitusohjelman takia. Tykkään siitä, että minulle on annettu ihan konkreettiset tavoitteet, jotka pitää saavuttaa että harjoittelusta saa sen toivotun hyödyn. Eli "mitä" ja "kuinka paljon". Näiden tavoitteiden perässä lenkkeily kolkutteli ainakin nyt ensimmäisellä viikolla ihan jatkuvasti takaraivossa ja lenkille lähtöä oikeastaan suorastaan odotti. Viikon päätteeksi FT60 läväytti ruutuun kirjekuoren josta löytyi kolme tähteä (siitä koko toiminnon nimi) ja pokaali, kun saavutin ja oikeastaan reilusti ylitin sen asettamat tavoitteet. Pokaali näkyy luultavasti maanantain ajan ihan perus kellotaulunäkymässäkin, mikä on hauska yksityiskohta.

En näe syytä miksei tuo tavoitteiden saavuttaminen olisi mielessä myös nyt tulevalla viikolla, varsinkin kun nyt on jo vähän päässyt jyvälle, että mistä tässä sykeohjatussa harjoittelussa on oikeastaan kysymys. Mietin millaista se olisi ilman tätä harjoitusohjelmaa vaikkapa FT40:n kanssa. Totta, netistä löytyy kaiken maailman treeniohjelmia, mutta jotenkin siitä tulee astetta henkilökohtaisempaa kun se on omassa ranteessa omassa sykemittarissa. Täytyy siis olla tyytyväinen hankintaan.

En ole muuten koskaan tykännyt pitää rannekelloa. Nyt tuo FT60 on kuitenkin ollut kädessä lähes joka päivä. Liekö johtuu siitä että se ei ole kello vaikka se aikaa näyttääkin. Ystäväni ihmettelikin että "herranjestas, onks sulla rannekello?" Vastasin että "ei, se on sykemittari." Ystävän reaktio tähän oli luokkaa "jaa jaa, no johan mie ehdin pelästyä."

Ja lopuksi, takaan että ylläoleva ei ollut miltään osin maksettu mainos. Olen vain, öhöm, lievästi innoissani tästä?

Lisäys 22.05.: Kirjoitin tuossa että pokaali näkyy todennäköisesti maanantain ajan perus kellotaulunäkymässä. Nyt on tiistai ja koska pokaali komeilee edelleen kellonajan alla, päätin tutkia asetusvalikkoa, kun sieltä voi valita näkyykö kellotaulussa pelkkä aika vai myös FT60-teksti. Nyt sinne oli ilmestynyt myös kolmas vaihtoehto eli aika ja palkinto. Mielenkiintoista.

Kevät

Kevät on jo pitkällä. Lumet on hävinneet ja kaikki vihertyy, ensin hitaasti ja sitten räjähtäen. Aika uskomattomalta tuntuu että on jo viikko menty toukokuuta, ja se tarkoittaa sitä, että enää on alle kaksi viikkoa koulua jäljellä, oikeastaan puolitoista.

Paljon on vielä tehtävää kuitenkin ennen kesälomaa. Deadlineja on ollut pitkin kevättä, mutta jotenkin niitä on taas tähän loppuun kasautunut ihan liiaksi. Tiistaina olisi taidehistorian tentti mistä on jo etukäteen pahat aavistukset…

Koulun lisäksi on muutama muu projekti, yhtenä tämän kämpän siivous ja tyhjennys - siis muutto. Vuokrasopimus Hoasin kanssa loppuu 31.5. ja siihen mennessä pitäisi olla paikat siistinä ja valmiina seuraavalle vuokralaiselle. Olen oikeastaan odottanut poismuuttoa täältä. Vaikka tällaiseen asumiseen on jo oikeastaan ehtinyt tottua tässä vuoden aikana niin silti tuntuu että nyt on nähty tarpeeksi, ainakin tällä erää.

Se on arvoitus sitten mistä löydän itseni reilun vuoden päästä kun olen taas siviilissä ja jatkan opiskeluja täällä. Toivottavasti en kuitenkaan ihan samasta paikasta - vaikka Siltamäen ja Suutarilan ympäristö on ihan mukavan pikkukaupunkimaista, kuten aiemminkin olen todennut, tämä on jo nähty. Olisi mukava asustaa lähempänä koulua. Täältäkään ei ole hankala mennä, 70T:llä pääsee ilman vaihtoja kohtuullisella kävelymatkalla, mutta se vie vaan aikaa sen verran että yhtään tiuhempi kulkeminen tuntuu turhauttavalta. Omaa autoa olen lopulta päätynyt pitämään täällä on and off, koska autopaikan vuokra on niin edullinen. Se on osoittautunut huomattavasti bussia mukavammaksi tavaksi kulkea kodin ja Helsingin väliä, koska se ei kierrä turhien mutkien (Porvoo, Loviisa) kautta ja myös tavaroiden kuljettaminen mukana on yhtä juhlaa. Ja aikaa säästyy. Kilometrejä on kertynyt mutta koska rakastan ajamista, niin mikäs siinä.

Ihmiset kysyvät (viimeksi eilen) että vituttaako jättää opiskelut kesken armeijan takia. Vastaan että kyllähän se pikkuisen, mutta ei liikaa. Usein silloin mietin, mitä kaikkea olisi jäänyt kokematta, jos olisinkin aloittanut TaiKissa vasta vuotta myöhemmin, nyt tulevana syksynä. Paras ja pahin asia tässä on teollisen muotoilun ykkösten ryhmä. On ollut tosi hienoa tutustua ihan jokaiseen, kaikki mahtavia tyyppejä. Se on se paras puoli varmaankin ollut. Kolikon toinen puoli on sitten se että hyppään vuodeksi kyydistä, ja kakkoselle menen sitten ihan eri porukan kanssa. Näinhän se on varmaan kaikilla tässä tilanteessa olevilla. Onneksi se ei missään tapauksessa tarkoita etten voisi olla enää tekemisissä nykyisen ryhmäni kanssa. Yritän ajatella positiivisesti. Oikeastaan tykkään ajatuksesta välivuodesta omalla kotipaikkakunnalla.

Kesäloma menee toivottavasti ahkeran kuntoilun merkeissä. Ajattelin harjoittelun tueksi hankkia itselleni sykemittarin. Osan kipinästä tälle ajatukselle antoi varmasti kouluprojekti, jossa piti analysoida suomalaisia teollisuusyrityksiä muotoilun näkökulmasta. Minulle ja työparilleni napsahti Polar. En tiennyt Polarista paljoakaan ennen projektia ja on tunnustettava että projektin edetessäkään tietämys ja kiinnostus ei ollut paras mahdollinen. Nyt jälkeenpäin olen kuitenkin ottanut ahkerasti selvää asioista, kun olen yrittänyt pähkäillä, mikä olisi sopivin mittari itselleni. Jos jotain, tämä osoittaa miten tärkeää on henkilökohtainen kiinnostus käsillä olevaan projektiin - asioihin suhtautuu ihan erilaisella intohimolla ihan huomaamattaan.

Palailemisiin ja hyvää kevättä!

Temple of Thought

Poets of the Fall julkaisi tänään viidennen studioalbuminsa "Temple of Thought". Kokonaisuudessaan se on erittäin onnistunut, olen miettinyt koska kuulen heiltä kappaleen josta en pidä, eikä tälläkään albumilla ole sellaista. Yksi on kuitenkin ylitse muiden.

Nimikkokappale "Temple of Thought" on niin kaunis että se on ensimmäinen äänen muodossa oleva ärsyke, joka on aiheuttanut silmieni kastumisen. Osa sen sanoista koskettaa niin syvältä. Ostin albumin Poets of the Fallin digistoresta ja melkein yksistään tuon yhden kappaleen takia olisin ostanut sen. Tosin etukäteen en ollut kuullut muutakuin Cradled in Love -singlen joten en tiennyt mitä odottaa albumin muulta tarjonnalta. 

Digistoressa hinta oli 9,70 EUR, mikä on iTunesia halvempi (oletettavasti, ei vielä saatavilla sieltä), ja siellä musiikki toimitetaan häviöttömässä FLAC-formaatissa, mikä tarkoittaa tismalleen CD-laatuista ääntä. Se on kätevä muuttaa Apple Losslessiksi jolloin kappaleet saa iTunesiin ja iLaitteisiin soimaan yhtä häviöttömästi. Korvat kiittävät.

When you lose something you can't replace.

Ei siihen löydy sanoja kun poissa on joku tärkeä ihminen.