Hauskaa tässä oli se, että jokaisen työn tekijä (tai yksi projektiryhmästä) haluttiin paikalle, mukaan näyttelyyn. Minulle ja neljälle muulle Aallon muotoilijaopiskelijalle (plus yksi bonusmatkustaja!) tämä tarkoitti Dubain-matkaa, joka kävi merkillisen vähän kukkarolle, koska lennot ja majoitus oli kustannettu järjestäjien puolesta. Itse olin edustamassa alkuvuodesta Bang & Olufsenin kanssa tehtyä BeoSound Orbit -prototyyppiä, joka oli näyttely-yleisön katseltavana ja käpälöitävänä. Lisäksi lähti Koto-pientalo, Lightbound-kommunikaatiojärjestelmä, rikosseuraamuslaitokselle suunniteltu piknik-grilli, Not a Matter of Taste eli syötävät selluloosa-astiat, sekä Hilla-yövalo.
Toki myös odotus oli, että näyttelyssä sitten edustetaan – samalla on mahdollisuus verkostoitua muiden suunnittelijoiden kanssa ja kenties löytää sijoittajia omalle projektilleen. Mutta toisaalta, kukaan meistä ei ollut aiemmin käynyt Dubaissa, ja tuntui hullulta jättää käyttämättä tilaisuus myös katsella ympärilleen. Niinpä näyttelyssä tuli ehkä edustettua hieman laiskemmin kuin mitä olisi toivottu...
Itse näyttelystä ja Design Weekistä voi lukea lisää Aallon CoID-ohjelman sivuilla, kirjoitimme sinne pienen yhteenvedon viikosta. Itse ajattelin kerrata enemmän yleisiä kuulumisia ja mitä se reissun huomattavan iso "epävirallinen osuus" pitikään sisällään.
Lennot olivat Turkish Airlinesilla, Istanbulin kautta sekä mennen että tullen. Ensireaktioni tähän oli lievästi kauhistunut koska Turkin turvallisuustilanne, mutta kuten sain myöhemmin kuulla ja myös matkalla huomata, Turkish Airlines on arvioitu yhdeksi maailman parhaista lentoyhtiöistä. Ruokaa tarjoiltiin joka lennolla ja se oli erinomaista, ei pelkästään lentokoneruoaksi vaan ihan yksinkertaisesti ruoaksi. Siinä oli makua ja esimerkiksi tomaattikastikkeet maistuivat kotitekoiselta, pitkään haudutetulta. Economy-luokassakin varusteluun kuului infotainment-järjestelmä, josta löytyi paljon elokuvia ja muuta viihdettä (menomatkalla katsoin Star Trek Beyondin). Jatkuvasti pidettiin huolta matkustusmukavuudesta, palvelu pelasi moitteitta. Mahtavaa!
Etukäteen minulle oli epäselvää, missä ja miten oikein tulisin yöpymään. Grad Show'n osallistujille oli varattu majoitus Downtownin Rove-hotellista, mutta sain tietää, että minut oli unohdettu listoilta. "Onneksi" en ollut ainoa, jolla tällainen ongelma oli, ja huoneisiin sijoittuminen saatiin järjestymään parhain päin: sain nukkua omassa sängyssä, ei tarvinnut avata varavuodetta ja huonekaverikin oli omaa sakkia. Tämä Rove-hotelli oli erittäin siisti ja uudenaikainen, olihan se valmistunut vasta noin puoli vuotta sitten. Sijainniltaan se oli erinomainen, aivan kävelymatkan päässä Downtownin turistirysistä sekä metrolinjasta.
Designviikon varsinainen päänäyttämö oli muutaman kilometrin päässä sijaitseva, toistaiseksi hieman yksinäinen saareke, Dubai Design District (D3). Sinne ja sieltä takaisin hotellille oli järjestetty jatkuva, ilmainen bussiliikenne, joten sen etäisyys ei haitannut. Bussin aikataulujen noudattaminen jätti toivomisen varaa, mutta kauheasti ei viitsi ilmaisuuden takia siitä nurista.
 |
| Dubai Design Districtin arkkitehtuuria. Hetkeä kuvan ottamisen jälkeen meille sanottiin, ettei alueella saa kuvata ilman lupaa, mitä pidimme erikoisena. |
Ihmettelimme kovasti tuota Design Districtiä. Se vaikutti olevan vain kokoelma sieluttomia lasi-metallirakennuksia keskellä ei-mitään, ja tuntui siltä, että sieltä tämä "design" puuttui kokonaan. Tosin kuten koko Dubai muutenkin, alue oli vielä aivan kesken ja siksikin vaikutti kovin kuolleelta.
Ensimmäinen matkapäivä, joka alkoi jo Suomessa, kerkesi meillä venymään noin 40-tuntiseksi: lento Helsingistä lähti illalla, ja perillä Dubaissa oltiin varhain aamulla, ja siitä olikin sitten suunnattava näyttelyä kasaamaan. Päivä meni pitkälti laiskotellessa ja Arabian lämpöön ja aurinkoon totutellessa, sillä saimmekin etukäteen paikan päälle lähetetyt työmme vasta illansuussa, pitkän odottelun jälkeen.
 |
| Global Grad Shown näyttelyarkkitehtuuri oli virkistävä tuulahdus lasin ja metallin sieluttomuuden keskellä. |
Illalla lähdimme vielä tutkimaan "lähiostaria", The Dubai Mallia, ruokapaikkojen toivossa ja intialaiseen päädyttiin. The Dubai Mall on maailman suurin ostoskeskus, mitä on vaikea tajuta ensisilmäyksellä – vasta kun siellä oli aikansa kierrellyt, sen massiivisuus alkoi hahmottua. Hyvin nopeasti tituleerasimme sen ostoshelvetiksi, satoine luksusliikkeineen sekä turisteineen, ja vannoimme, ettemme sinne enää tällä reissulla astu (toisin kävi).
Uni kyllä kaiken sen jälkeen maittoi, vielä kun sai säädettyä huoneen lämpötilan hyytävästä 22 asteesta 25 asteeseen.
Aamu alkoi aina hotellin mainiolla ja runsaalla aamupalalla. Munat sai haluamassaan muodossa tilata suoraan keittiöstä tuoreena. Lisäksi oli erilaisia smoothieita, hedelmiä ja tietysti normaalit croissantit, (kalkkuna)pekonit ja paahtoleivät sekä kahvit ja teet.
 |
| Vihreä shakshuka oli minulle uusi tuttavuus. Sellaisen söin useampana päivänä. Pulloissa on mansikka- ja mangosmoothieita, ja säilykepurkeissa mehuja. |
Ensimmäisenä Dubaissa herättynä aamuna oli "läsnäolopakko" D3:lla, mutta itse kävin siellä lähes joka päivä muutenkin piipahtamassa, kun sain tietää, että näyttelystä katkaistaan illalla sähköt: BeoSound Orbit ei ole tässä vaiheessa mikään plug and play -systeemi, vaan vaati joka käynnistyksellä tietyn sarjan poppakonsteja ja sadetanssiliikkeitä toimiakseen. Se ei ollut auringonvalosta erityisen mielissään, mitä osasin odottaa.
Yksi suurista jutuista, joita odotin näkeväni reissulla, oli Burj Khalifa, maailman korkein rakennus. Sekin sijaitsi kivenheiton päässä hotellista, ja sitä ihastelin joka päivä, varmaankin jo ihan muiden ärsytykseksi asti. Tuonne on päästävä, silläkin uhalla että korkeanpaikankammoni tekee jaloista hyytelöä näköalatasanteella. Burj Khalifa oli designviikon ajan valaistu upeilla, liikkuvilla valoinstallaatioilla. Varmasti myös maailman suurin LED-näyttö.
Illalla oli Grad Shown avajaispartyt, jossa ei tarvinnut istuskella kuivin suin tai tyhjin vatsoin. Arabiemiraateissa ei juuri myydä tai nautita alkoholia, mutta noissa pippaloissa mitä erilaisemmat alkoholijuomat virtasivat. Itse nautin ruokapuolesta: oli pientä naposteltavaa, jota sai napata aina kun sellaista näki ohi menevän tarjoilijan hyppysissä. Suklaabrownieita tuli vedettyä melkein kaksin käsin.
 |
| Burj Khalifa D3:lta nähtynä. Valoshow on juuri käynnissä. |
Kiersimme toisena iltana Burj Khalifan ja näimme myös The Dubai Fountainin, maailman suurimman (tähän tottuu nopeasti) koreografioidun suihkulähteen, esityksen. Kierros päättyi Dubai Mallille, kuinka ollakaan. Halusimme nähdä myös sitä oikeaa, perinteisempää arabialaista elämää, ja oli selvää, että sitä ei täällä pilvenpiirtäjien varjossa ole. Seuraavana iltana otimme metron vanhaan kaupunkiin, joka myös Dubaista löytyy.
Dubain metro on muuten maailman pisin (heh) automatisoitu metrolinja. Täältä löytyy kaikki ne hienoudet, jotka Helsinkiinkin piti tulla, laituriovineen päivineen. Kaikki toimi. Mielenkiintoisesti junissa on ykkösluokan vaunu sekä naisille oma vaunu – tosin on tarkennettava, että naiset saavat kyllä matkustaa missä tahansa vaunussa, mutta miehet eivät saa mennä naisten vaunuun, sakon uhalla.
Vanhassa kaupungissa totesimme vihdoin löytäneemme sen, mitä haimme, kun sukelsimme paikallisten ihmisten seassa basaarien kapeilla kujilla, joilla myytiin vaikka ja mitä. Sieltä löytyi myös yksi reissun henkilökohtainen ruokasuosikkini: intialaista katuruokaa. Kymmenellä dirhamilla (noin 2,5 euroa) sai pussillisen friteerattuja kasvisherkkuja, ja kahdesta pussillisesta tulimme jo koko viiden hengen porukka täyteen.
 |
| Herkullista ja halpaa intialaista katuruokaa. Ilmaisia maistiaisiakin tarjoiltiin ennen ostopäätöstä, mikä ilahdutti meitä kovasti. |
Joka päivä tuli hyödynnettyä hotellin uima-allasta rentoutumiseen ja polskutteluun. Mutta vaikka sitä tunteekin olevansa keskelle aavikkoa kovalla rahalla rakennetulla keinokeitaalla, Dubai on oikeasti myös rantalomakohde. Suuntasimme taksilla (joka on muuten hyvin edullinen matkustusmuoto) Jumeirah Beachille, kahden suunnattoman palmunmuotoisen saaren välimaastoon, kokeilemaan miten Persianlahden vesi kannattelee. Uskomattoman lämmintähän se oli, jopa minulle, joka yleensä alkaa vakavasti harkita saunasta uimista vasta kun vesi on yli 20-asteista.
 |
| Rannalle oli muutama muukin eksynyt, mutta sekaan mahtui mainiosti. |
Yllätyin kovasti siitä, että en juuri polttanut itseäni auringossa, vaikka pitkälti laiminlöin aurinkovoiteen käytön ja Suomessa palan jopa sisällä ikkunan ääressä työpäivän aikana. Dubain ilma on hyvin harmaata ja silmänkantamattomiin ei kaupungissa nähnyt, joten ehkä tämä harmaus, johtui se sitten liikenteen saasteista tai aavikon pöllyävästä hiekasta, suodatti ratkaisevasti haitallista säteilyä pois.
Seuraavana iltana suuntasimme taas vanhaan kaupunkiin. Olimme viime kerralla löytäneet joen rannalta viihtyisiä ja kohtuuhintaisia ruokapaikkoja, ja halusimme palata sinne nauttimaan evästä. Koska oltiin Arabiassa, pitihän se shisha eli vesipiippu tilata "jälkiruoaksi". Minulle tämä oli ensimmäinen kerta kun sitä kokeilin, pelonsekaisin tuntein. Ei se juuri noussut päähän, vaikka tarjoilija varoitti double apple -maun olevan voimakas. Kurkunpäähän kyllä koski, jos savut puhalsi ulos liian nopeasti.
Shishan makuun päästiin taas seuraavana iltana, osana aavikkosafaripakettia. Se ei sentään hotellin hintaan kuulunut, mutta onneksi lähdettiin. Valkoinen Land Cruiser haki meidät hotellilta, ja noin tunnin ajomatkan päässä ajettiin tieltä sivuun, dyyneille. Aluksi "ensimmäistä päivää" töissä olevan kuljettajamme ajotapa tuntui turhankin hurjalta, kun kaahasimme dyyniltä toiselle ja hiekka pöllysi, auton kallistellessa välillä siihen malliin että ihmettelimme, ettei se kellahtanut kumoon. Lopulta ainakin itse aloin nauttimaan menosta. Välissä pysähdyttiin ihailemaan auringonlaskua, ja matka jatkui siitä aavikkoleiriin. Siellä odotti kameliajelua, napatanssia, virvokkeita ja notkuva arabialainen buffet, josta syötiin vatsat täyteen. Tällä kertaa meloninvivahteinen shisha nousi oikeasti päähän, ja höpöltähän se tuntui. Ohi se meni suhteellisen nopeasti.
 |
| Auringonlasku Dubain punaisella aavikolla. |
Mall of the Emirates on Dubain toiseksi suurin ostoskeskus. Saimme tietää, että siellä oli laskettelukeskus, jossa on pingviinejä. Absurdi ajatus, mutta pitihän heitäkin käydä katsomassa. Sekä uuden konseptin mukaista Apple Storea. Tunnelmaltaan Mall of the Emirates oli huomattavasti Dubai Mallia mukavampi. Se ei vaikuttanut niin suurelta ja sieluttomalta.
 |
| Ilmaiseksi pingviinejä sai katsella vain lasin takaa. |
 |
| Paluumatkalla pingviiniodysseialta päätepysäkki oli taas The Dubai Mall. "Katsokaa, nuo ottavat tuolla noita tyhmiä pilvenpiirtäjänkoskettelukuvia. No, otetaan mekin!" |
Pingviiniodysseialta palattuamme olikin aika ottaa bussi D3:lle ja purkaa näyttely, pakata työt takaisin laatikoihin odottamaan kyytiä Suomeen. Päivä oli tuntunut pitkältä ja puolet porukasta oli saanut flunssaoireita, joten päätimme ihan rehellisesti tilata pizzat hotellille läheisestä pizzeriasta. Monet muut näyttelyyn osallistuneet lähtivät jo tänään paluumatkalle, me huokaisimme syvään helpotuksesta, että meillä oli vielä yksi päivä aikaa nauttia lämmöstä ja uima-altaasta, tosin kipeimmillä matkailijoilla tuo päivä meni suurelta osin lepäillessä.
Viimeisenä iltana minun oli pakko se toteuttaa: Burj Khalifaan singahtaminen 10 m/s hissillä. Kaksin tai porukalla jaettuna kokemus olisi varmasti ollut vielä upeampi, mutta en saanut ketään houkuteltua mukaan – seuranani oli sen sijaan koko Intia, tai ainakin puolikas. Ja oma kamera. Onneksi päätin ottaa jalustan mukaan reissuun, siitä oli hyötyä jatkuvasti, mutta etenkin Burj Khalifassa maisemien kuvaaminen ei olisi onnistunut millään ilman sitä.
Ja olivathan ne maisemat henkeäsalpaavat. "Vain" 450 metrin korkeudessa oleva rahvaan näköalatasannekin oli niin ylhäällä, ettei korkeanpaikankammoni aktivoitunut ollenkaan, ja saatoin keskittyä näkymien ihailuun ja kuvaamiseen. Ylhäällä huomasi saman alas päin katsellessa mitä maasta kohti Burj Khalifan huippua tähyillessä: jos ei tiedä, miten suuri jokin on, sen kokoa ei voi tältä etäisyydeltä hahmottaa. Alhaalta torni itsessään ei näyttänyt yhtään suurelta eikä näköalatasanne vaikuttanut olevan korkealla, mutta ylhäältä kun näki Rove-hotellin kutistuneen sokeripalaksi, tajusi miten kaukana maasta ollaan – ja vielähän Burj Khalifa jatkui miltei 400 metriä tasanteelta ylöspäinkin.
 |
| Burj Khalifan näköalatasanteella ei ollut vaikeaa päästä lasin ääreen ottamaan kalansilmäselfieitä. |
Haikeus alkoi iskeä hissillä alaspäin tullessa ja viimeisen kerran Dubai Mallilta hotellille tallustellessa: muutaman tunnin päästä oltaisiin taas kentällä, odottelemassa lennon lähtöä kohti Istanbulia ja Helsinkiä.
Ensisilmäyksellä Dubaista on vaikea löytää mitään aitoa. Se on ihmemaa ja vastakohtien kaupunki. Tuolla kohoavat maailman korkeimmat ja ehkä myös koreimmat pilvenpiirtäjät, ja tästä aidanraosta näkee, miten orjatyötä muistuttavissa olosuhteissa ne rakennetaan. Tässä on kukoistava kaupunki, tuossa on aavikkoa, jossa ei kasva mikään. En ehkä koskaan haluaisi asua Dubaissa, mutta kaikesta huolimatta, oli kunnia päästä käväisemään huipputyyppien kanssa. Tätä reissua muistellaan pitkään, eikä koskaan unohdeta.
 |
| Käärityissä housunlahkeissa Suomeen kulkeutui odottamaton tuliainen: ripaus aavikon punaista hiekkaa. |
