perjantai 19. maaliskuuta 2010

Musiikkiuutuuksia: Poets of the Fall

Poets of the Fall julkaisi tämän viikon keskiviikkona neljännen albuminsa Twilight Theaterin. Koko päivän sitä kuumeisesti odottelin ilmestyväksi iTunesiin, vaikka pahinta puutetta onneksi lievitti mahdollisuus kuunnella koko levy Levykauppa X:n sivuilla. Haminasta fyysistä levyä oli joka tapauksessa turha kuvitella löytävänsä heti julkaisupäivänä.


Alkuyöstä olin tietysti vielä hereillä ja useammatkin pikkulinnut lauloivat silloin että levy on nyt ladattavissa. iTunesiin tietysti piti suunnistaa heti ja laittaa uutuus valumaan. Nyt kun kappaleita on fiilistelty melkeinpä kaksi päivää, täytyy taas todeta että levy on kaikkien eurojen arvoinen.

Aiemmin julkaistu single Dreaming Wide Awake lupasi hyvää, ja sen perusteella olisin voinut hankkia levyn jopa kuulematta sitä ensin. Twilight Theater on selvästi Poets of the Fallin parhaimmistoa, mikä on minusta hienoa koska Revolution Roulette (kolmas albumi) taas ei aivan yltänyt kahden ensimmäisen levyn tasolle. Tässä tuntuu vaan olevan kaikki niin kohdallaan kuin voi olla. On yhdistelty hidasta ja nopeaa, ja sointi on kerrassaan upeaa. Selkää pitkin menevät kylmät väreet War-kappaleen kertosäkeen aikana.

Poets-fani minussa on taas tyytyväinen ja fiiliksissä pitkän aikaa.