Niin vain on kolme vuotta vierähtänyt teollisen muotoilun opintoja tällä jantterilla. Aika on mennyt nopeasti ja paljon mielenkiintoista on ehtinyt tapahtua. Kandidaatin paperit ovat minulla parin kurssin lopputöitä vajaa valmiit, opinnäytteen tein menestyksekkäästi keväällä. Meillä periaatteessa kanditutkinto on suoritettava kokonaan, ennen kuin voi alkaa tekemään maisteriopintoja, mikä on kuulemma joihinkin muihin yliopistoihin verrattuna jäykempi käytäntö, mutta minusta harvinaisen selkeä.
Jos kursseja ei ole enää paljon suorittamatta, maisteriopintoihin siirtymiseen voi anoa lupaa, kunhan loput kurssit on vuoden loppuun mennessä suoritettu. Näillä eväillä aloitin jäljellä olevan kahden vuoden taipaleen viime viikolla, työharjoittelun päätyttyä Suomen Muotoilusäätiöllä Lahdessa.
Kolmen vuoden jälkeenkin teollinen muotoilu tuntuu edelleen sataprosenttisen omalta jutulta, mistä en voi kuin olla iloinen, koska kaikki eivät ole yhtä onnekkaita oman koulutusalansa valinnassa. Viime aikoina olen alkanut jo kohtalaisen selvästi hahmottamaan ne omat ammatilliset kiinnostuksen kohteeni muotoilun sisältä. Kaikkea on maistettu tai maistatettu: graafista suunnittelua, palvelumuotoilua ja koodaustakin, mutta kyllä se tuotesuunnittelu, teollinen muotoilu sanan varsinaisessa merkityksessä, tuntuu kaikkein omimmalta. Sen takia tunnetila maisteriin siirtymisen myötä on hieman ristiriitainen.
En koe itseäni mitenkään akateemiseksi, vaan opin mieluummin tekemällä. Katselin kandiaikoina kauhulla maisteripuolen työtiloja: pöytiä ja tussitauluja, jotka olivat täynnä post-it -lappuja. Tuossako on meidän tulevaisuus? Se tuntui pelottavalta, koska ulospäin näytti, ettei siellä tehty mitään konkreettista – kaikki oli jotenkin idealistista, meta-tasoista ja palvelumuotoiluhenkistä. Missä olivat luonnokset ja hahmomallit?
Jälkeenpäin asiaan perehdyttyäni selvisi, että myös minulle löytyy kiinnostavia teollisen muotoilun kursseja, paljonkin. Tuntuisi helpolta valita kaikki kiva päältä, mutta korvissani kaikuvat opintokoordinaattorimme neuvot siitä, että kannattaa valita muutakin kuin vain niitä tuotesuunnittelukursseja. Ymmärrän tämän, koska ei ole ollenkaan haitaksi olla moniosaaja nykyajan maailmassa. Toisaalta on pakko tasapainoilla myös oman motivaation kanssa – miten saan täyden hyödyn irti sellaisesta kurssista, joka ei kiinnosta niin paljon, kuin jokin toinen?
Näihin kysymyksiin täytyisi miettiä vastauksia, koska kukaan ei niitä valmiiksi tarjoa – kandipuolella oli suhteellisen helppoa luovia, kun lukujärjestys oli tehty pitkälti valmiiksi ja oma homma oli vain ilmoittautua annetuille kursseille.
Jännittävää koulun alkamisessa on taas kerran se, että tapaa uusia ihmisiä – suurin osa aloittaneista maisteriopiskelijoista on ulkomaalaisia ja useimmat suomalaisetkaan eivät ole tehneet kanditutkintoa samassa talossa. On hauska seurata ns. sisäpiiriläisen silmin, miten muiden sopeutuminen Arabian labyrinttiin luonnistuu.
Kyllä se tästä lähtee. Hyvää syksyn alkua kaikille! Toivottavasti luonto järjestää hienon värinäytelmän tänäkin vuonna.
