Intti tuli ja intti meni. 255 päivää kuluivat aivan uskomattoman nopeasti, vaikka peruskoulutuskaudella aamujen määrä hajottikin paljon ja vertailin palvelusaikaa ikuisuuteen. Intistä muodostui loppujenlopuksi aika erinäköinen paketti kuin olin alunperin odottanut. Hyvä niin. Sotiminen ei oikeastaan ollut se minun juttuni vaikka pidinkin ampumaratapäivistä RK62:ni seurassa. InDesign, Photoshop ja Illustrator olivat paljon mielekkäämmän tuntuisia aseita.
Miltä reservi nyt maistuu ja mitä armeija-ajasta jäi käteen? Näistä olen oikeastaan ehtinyt miettiä vasta jälkimmäistä kysymystä, koska reservin parina ensimmäisenä päivänä fiilis ei juuri eroa normaaleista viikonloppuvapaista. Todellisuus varmasti iskee viimeistään sunnuntai-iltana, kun ei enää tarvitsekaan palata takaisin Santahaminaan. Kieltämättä komppanian päällikön viimeisessä käskyssä "reserviin - poistu" oli kuitenkin yhden aikakauden päättymisen tuntua ja sinä hetkenä tunnetila varsin euforinen.
Käteen jäi kuitenkin valtavasti asioita. Paljon kokemuksia, niin hyviä kuin joitain vähän huonompiakin, enimmäkseen kuitenkin niitä hyviä jotka ajoittuvat viimeiseen kuuteen kuukauteen, sen jälkeen kun RUK:n pölyt oli yskitty pois keuhkoista (oikeasti) ja siirrytty pääkaupungin, Pääesikunnan ja erikoiskomennusjoukkueen suklaaseen.
Ruotuväki tarjosi sellaisen läpileikkauksen puolustusvoimiin, joka normaaleissa tehtävissä palvelevalta jääkäriltä jää näkemättä. Koko systeemiä pääsi katsomaan aivan eri vinkkelistä. Puhumattakaan työkokemuksesta ja liudasta työnäytteitä, joita kertyi tänä aikana.
Parasta antia ovat kuitenkin ehdottomasti kaikki ne ihmiset, joihin matkan varrella tutustui. Mahtavia tyyppejä, joita jään kaipaamaan. Onneksi yhteydenpito on nykyisin kuitenkin helppoa ja varmasti läheisimmiksi muodostuneiden kanssa tavataan jatkossakin. Hyviä asioita on loppujen lopuksi aika paljon. Sellaisiakin, joita ei uskalla edes tänne kirjoittaa.
Tekisinkö jotain toisin jos leikitään ajatuksella, että pitäisi käydä sama sirkus uudestaan? Aivan varmasti. Entä kaduttaako jokin? No ei. Saatuani sotilaspassin käteeni päällimmäisenä oli ajatus, että tein parhaani ja mitkään huonot jutut eivät tule perässä reserviin kummittelemaan. Niin se varmasti myös on.
Hetki sulatellaan ja sitten katse suunnataan eteenpäin, ilman huolia tästäkään kansalaisvelvollisuudesta. Reservin kaartinjääkäri, "melkein korpraali" Tuomas H. kiittää ja kuittaa.
