Mac-keräilyä

Taas pitkä tahaton hiljaiselo tässä blogissa. Lupaan aktivoitua, oikeasti! Tarinoin nyt vähän uudesta "harrastuksestani", joka kenties pikkuhiljaa ottaa tuulta alleen tulevaisuudessa. Bear with me.

Minua on pitkään kiinnostanut Applen muotoilu, jo ennen kuin hankin Macin, mistä onkin jo yli kahdeksan vuotta aikaa – niin ne vuodet vierähtävät. Erityisesti minua viehättävät 2000-luvun alkupuoliskon Mac-tietokoneet. Olen muutamia vanhempia Maceja vuosien varrella kotiini haalinutkin (eri syistä), mutta tänä kesänä hankkimani 12-tuumainen PowerBook G4, joka on kaikkien aikojen suosikkini Apple-tietokoneista, herätti kipinän: mitä jos oikeasti alkaisin keräilemään näitä.

Apple on pitkään ollut yksi hienoimmista esimerkeistä teollisen muotoilun alalla. Nykyisen malliston tuotteet edustavat huippuunsa viritettyä eleganssia, linjakkuutta ja puhtautta. Ne ovat kaikin puolin upeita tuotteita. Mutta jokin niistä minusta puuttuu, mikä vetää minua puoleensa hieman vanhemmissa Applen tuotteissa: persoonallisuus.

10 vuotta sitten olisi ollut vaikea uskoa, että nykyään Applen tuotteita on kaikkialla – silloin ei ollut, ja se on minulle osa tuon ajan Macien viehätysvoimaa. Ne erottuivat joukosta, missä tahansa niitä näki. Jos noita klassikoita näkee jossain nykyään, ne erottuvat vielä paremmin, koska ne ovat paitsi ihan erilaisia kuin mitä muut valmistajat tekevät, ne ovat myös ihan erilaisia verrattuna siihen, mitä Apple nykyään tekee.

Useimmille nämä vanhat koneet ovat käyttökelvottomia, ja on ihan perusteltua ajatella niin. Itsekään en näe juuri käyttöä kotona pöytäni alla kököttävälle Power Mac G3:lle, mutta olen viime aikoina alkanut nähdä ne uudessa valossa, mikä johti tähän keräilyideaan. Jos löydän koneille käyttöä, hienoa, mutta se ei ole tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. Minulle nämä tuotteet ovat design-esineitä, kuvia omasta ajastaan.

iMac G3 oli saatavana useissa eri väreissä, kuten sinisenä, punaisena, vihreänä ja jopa kukkakuosissa. Kuvassa grafiitinvärinen malli, joka oli selvästi hillityimmästä päästä. Grafiittia vähemmän värikäs oli ainoastaan kokovalkoinen Snow-malli.

Esimerkkinä vaikkapa alkuperäinen, pullea ja värikäs kuvaputki-iMac. Mitään sen kaltaista ei ollut aiemmin eikä ole nähtävissä että tulisi enää olemaankaan, mikä on ymmärrettävää: tuohon aikaan tietokone ja internet olivat vielä uusi ilmiö suurimmalle osalle ihmisistä ja ne koettiin hankaliksi sekä luotaantyöntäviksi (mitä ne myös yleisesti olivat). Siksi Applen oli järkevää suunnitella iMac aivan uudenlaisesta vinkkelistä – tehdä siitä hauska ja mahdollisimman vähän perinteistä tietokonetta muistuttava.

Noista ajoista on tultu pitkälle, eikä iMacin myötävaikutusta voi vähätellä – nykyään tietokoneita on kaikkialla ja lähes kaikki käyttävät niitä, niihin on totuttu. Siksi kurvikkuus, hauskuus ja värit ovat lähestulkoon tarpeettomia. Jäljelle jää käyttötarkoitus.

Haluan koota oman pikku Apple-museoni ja säilyttää esimerkkejä tästä Applen persoonallisesta, ystävällisestä ja ainutlaatuisesta muotokielestä. Näitä vintage-tuotteita on mukava jo pelkästään katsella, ja siksi minusta niiden päätyminen SER-asemalle on vääryys. Monet tätä innostusta eivät varmastikaan ymmärrä, mutta ei tässä minusta ole mitään sen ihmeellisempää kuin vaikkapa sotilasarvomerkkien keräilyssä.