torstai 10. marraskuuta 2011

Pelastakaa TaiK nimimonsterilta!

TaiK ja TKK:n arkkitehtuurin laitos yhdistyvät nyt vuodenvaihteessa uudeksi kouluksi. Tälle uudelle koululle on saanut syksyn mittaan ehdottaa nimeä ja tällä viikolla julkistettiin lopulta mikä nimi valittiin. Varautukaa järkytykseen.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Aalto University School of Arts and Creativity
Högskolan för konst och kreativitet vid Aalto-universitetet.

Siinäpä ne, kaikki kolme versiota. Mikä on tuo naurettava Creativity? Ei tämä nyt sentään mikään leikkikoulu ole. Designin alle olisi ihan hyvin menneet sekä muotoilu että arkkitehtuuri, ja luulisi ettei luovuutta erikseen tarvitsisi korostaa. Nyt tuo uusi nimi ei kerro oikein mitään koulun toiminnasta. Suomenkielisessä nimessä "suunnittelu" tuntuu oudolta valinnalta, miksei kelvannut "muotoilu". Nyt kuulostaa siltä että täällä vain suunnitellaan eikä oikeasti tehdä mitään. Eihän tätä uutta nimeä kehtaa laittaa mihinkään CV:seenkään.

Nimeä karsastavat muutkin taikkilaiset keskusteluista päätellen. Netissä pyöriikin nyt adressi, jossa vaaditaan nimiasia uudelleenharkintaan. Allekirjoita se täällä ja levitä linkkiä: http://www.tinyurl.com/aaltocreativity/

Aallon viralliset tiedotteet tähän liittyen
Suomeksi: http://www.aalto.fi/fi/current/news/view/2011-11-08/
Englanniksi: http://www.aalto.fi/en/current/news/view/2011-11-08/

tiistai 8. marraskuuta 2011

Valoa kansalle

Meillä on ollut nyt noin parin viikon ajan käynnissä ensimmäinen varsinainen muotoiluprojekti. Tehtävänä on suunnitella kerroksemme päädyssä sijaitsevaan muotoilututkijoiden työhuoneen työpisteisiin valaisimet.

Valaisimen pitäisi paitsi tuottaa sopiva työvalaistus, myös antaa tilaan yleisvaloa ja kaiken kukkuraksi sillä pitäisi voida ilmaista, haluaako työpisteessä työskentelevä ehdottoman työrauhan vai onko hän joutilas esim. keskustelemaan (puhutaan ns. "sosiaalisesta interaktiivisuudesta"). Tämän sosiaalisen interaktiivisuuden toteutukseen ei ole annettu mitään rajoituksia tai suosituksia - se voi olla mitä vain.

Materiaaleina saa käyttää vain metallia, puuta ja paperia. Tietysti valaisimeen tuleva tekniikka sisältää muitakin materiaaleja kuten muovia, mutta sitä ei lasketa tässä.

Tekniikan suhteen meille on annettu periaatteessa vapaat kädet, mutta aikaa koko projektille on alle 9 viikkoa joten mitään kovin monimutkaisia virityksiä ei oikein kannata ruveta kehittelemään. Valonlähteenä saa käyttää niin E27-kantaisia lamppuja (esim. energiasäästölamppuja), loisteputki- sekä kylmäkatodilamppuja kuten myös LEDejä.

Itse olen hyvin pitkälti kallistunut LEDien suuntaan, koska ne ovat nykyään jo aika tehokkaita ja lyövät koko ajan itseään läpi myös muissa valaisinkokonaisuuksissa kuin otsalampuissa.

Ja jotta tehtävä ei olisi liian helppo (ihan kuin se olisi), tästä itse suunnitellusta valaisimesta pitää rakentaa toimiva prototyyppi. Sen jälkeen kaikista suunnitelluista valaisimista valitaan yksi (tai ehkä kaksi) joita tehdään sitten noin 15 kappaleen piensarja, jokaiseen työpisteeseen omansa.

Haastava projekti siis, mutta sitäkin mielenkiintoisempi!