Jotain uskomatonta

Viimeksi mainostin että pääsykoefestarit ovat käynnissä. Nyt ne ovat ohi ja meikäläinen on kokemusta rikkaampi.

TaiKin kolmipäiväiset kokeet olivat jännittävät. Tunnelma siellä oli kuitenkin hyvin leppoisa ja tehtävät haastavuudestaan huolimatta mielenkiintoisia. Arabianrannan ympäristö on hyvin inspiroiva ja siihen pääsi rauhassa tutustumaan yhdessä tehtävässäkin ihan oman käden ja silmän kautta. Samalla tuli tutuksi Helsingin julkinen liikenne, eikä mainitsematta voi myöskään jättää eräiden ihanien ihmisten tarjoamaa yöpaikkaa. Hyvä fiilis jäi.

Lapin yliopistossa kokeet olivatkin vain kaksipäiväiset, mutta itse reissu oli kuitenkin TaiK-rupeamaa pidempi, koska Rovaniemelle mentiin autoillen. Rovaniemi tuntui olevan siellä keskellä ei mitään. Hieno paikka se kuitenkin oli ja yliopiston taiteiden tiedekunnan rakennus vaikutti ihan uudelta. Kokeista ei jäänyt aivan yhtä hyvä tuntuma kuin TaiKissa, tehtävät eivät ehkä tuntuneet niin mielenkiintoisilta ja aika oli tiukilla.

Reissu itsessään kuitenkin oli kokemisen arvoinen ja käytiinpä kaverin kanssa myös päivänvaloisaa yötä ihmettelemässä ulkona, napapiiristä puhumattakaan. Aivan keskustassa olevaa Santa Claus -hotellia voin suositella. Huone oli siisti ja aamupala runsas, minkä lisäksi kesähinta oli kohtuullinen. Automatkakaan ei vituttanut, koska alla oli mukava TDI-moottorinen Golf, jonka kulutus oli maltilliset 4 litraa sadalla. Sen lisäksi suomalaiset perinnemaisemat matkalla ovat hyvällä säällä kesäaikaan aivan upeita.

No, kuinka kokeissa sitten kävi? Tampereen yliopiston saksan kielen ja kulttuurin tuloksista ei ole vielä tietoakaan, mutta se ei kyllä haittaa. Eilen sain nimittäin tietää päässeeni Lapin yliopistoon, mitä ihmettelin suuresti koska kokeet eivät tuntuneet menneen lainkaan hyvin. Olin kuitenkin iloinen: ainakin joku opiskelupaikka löytyisi, koska Aalto-yliopistoon pääsy tulisi varmasti jäämään vain haaveeksi.

Tänään kuitenkin löysin aamulla pöydältä paksun kirjekuoren Aalto-yliopistosta. Kuoresta paljastui paperinivaska, jonka päällimmäisessä arkissa luki: "Hyväksyminen opiskelijaksi". En kerta kaikkiaan voinut uskoa silmiäni ja koko aamun olenkin suorastaan leijunut asian takia. Leijuminen jatkunee jonkun aikaa ja kaipa tätä juhlistaakin täytyisi jollain muotoa, mutta sitten koittaa uusi arki: Helsingistä on etsittävä asunto ja intistä meinasin anoa lykkäystä ensi kesään, jotta voin samantien aloittaa TaiKissa ja olla kokonaisen vuoden siellä.

Pääsykoefestarit käynnissä

Kevään korkeakouluhakuihin liittyvät pääsykokeet alkoivat minunkin kohdallani viime maanantaina Tampereen yliopiston Saksan kielen ja kulttuurin valintakokeella. Siihen en stressannut yhtään enkä edes ollut lukenut kovin hyvin, koska se oli enemminkin täytevalinta kuin sellainen ala jota välttämättä haluaisin opiskelemaan. Tärkeämpiä kokeita on kuitenkin tulossa.

Jo viime viikolla sain kutsun Lapin yliopiston teollisen muotoilun koulutusohjelman valintakokeisiin, eli ne ennakkotehtävät eivät menneet hukkaan. "Rollo-roadtrip" mahdollisesti parin kaverin kanssa on siis kesäkuun puolivälin tienoilla edessä. En ole koskaan käynyt niin pohjoisessa (tähän asti pohjoisin on ollut Ruka), ja odotankin innolla Lapin maisemia ja yötöntä yötä. Oikeastaan enemmän olenkin innoissani itse tripistä kuin siitä että sieltä voisi mahdollisesti saada opiskelupaikan.

Tänään koin yllätyksen: sain nimittäin postia myös Aalto-yliopiston taideteollisesta korkeakoulusta. Kuoressa oli kutsu teollisen muotoilun koulutusohjelman valintakokeisiin, jotka mielenkiintoisesti ovat kolmipäiväiset.

Syy miksi yllätyin kutsusta (ja iloisesti yllätyinkin) on se, että minulla ei ollut erityisemmin luottoa TaiK:kiin lähettämiini ennakkotehtäviin. Osaan niistä (etenkin sarjakuvaan ja muikkuroppeeseen) olin hyvinkin tyytyväinen, kun taas toiset tuntuivat jonkinasteisilta rimanalituksilta - homma tulisi varmasti kusemaan reisille niiden takia.

En kuitenkaan valita - TaiK:kiin pääsy on tavoitelistalla ykkösenä ja nyt astetta lähempänä sitä fiilis on kuin lottovoittajalla, vaikka vielä ei olekaan syytä ilakoida - kokeet ovat vasta edessä. Niitä odotan kyllä innokkaasti ja mielenkiinnolla, niihin ei onneksi ole enää paljoa aikaa, vain reilu viikko.

Ai niin. Strategiset kirjaimet ensi lauantaita ajatellen: LLMMC.

YO-kirjoitukset ohi, hakurumba edessä

Otsikko sen kertookin. Ylioppilaskirjoitukset ovat siis nyt vihdoin lyhyen saksan kirjallisen osuuden jälkeen myös minulla ohi. Eiköhän sen lakin saa painaa päähän keväällä ja lauleskella gaudeamus igituria kuten useimmat tämänvuotiset abit. Ainakin yksi L on plakkarissa ja toinen on mahdollinen, viiden aineen kirjoittajalla on tyytyminen niihin.

Kirjoituksista jäi kyllä todella hyvä fiilis itselleni, ei niinkään siinä mielessä miten kokeet ovat sujuneet vaan ylipäätään se tunnelma, kun iso abijoukko menee liikuntahallille kuudeksi tunniksi eväsretkelle. Minulla eväsrasioissa on ollut lähes koko kevään ajan samanlainen setti: kolmioleivät, suolaisia ja makeita keksejä sekä suuri hedelmäsalaatti. Hedelmäsalaatti herätti kateutta ainakin ennen maanantain saksankokeen alkua. Koska eväsarsenaali on joka kerta ollut aika iso, ei puoliakaan varsinkaan kekseistä ja hedelmäsalaatista yleensä ehdi syödä kokeessa, mutta se mikä ei siellä mene nautitaan kaikessa rauhassa kotona.

Vaikka kirjoitukset ovatkin ohi, ei kiire ainakaan hetkeen helpota, sillä kirjoitusten jälkeen kevät jatkuu minulla yliopistojen ennakkotehtävien merkeissä. Ykköstavoite olisi päästä Taideteolliseen korkeakouluun teollisen muotoilun koulutusohjelmaan. 12.4. mennessä pitäisi olla tehtävät tehtynä ja perillä siellä, eli käytännössä tässä on aikaa noin reilu viikko. Jos hyvin käy, tulee kutsu valintakokeiden toiseen osaan. En kyllä uskalla lähteä arvailemaan tuleeko niin käymään, mutta toivotaan. Pitää yrittää viettää vähemmän aikaa iPadilla että saan kaiken ajoissa valmiiksi (kauheeta, sellainenkin tuli hankittua!)

Enemmän kuin yhdenlaisia muutoksia

Sain tänään kuulla melko hätkähdyttäviä uutisia. Onneksi mistään kovin negatiivisesta asiasta ei ole kysymys, mutta en todellakaan ollut odottanut kuulevani sitä nyt tai ikinä. Mummi ja ukki muuttavat. Kyllä vain.

Kyse on ihmisistä jotka eivät ole koskaan muuttaneet sen jälkeen kun ovat aloilleen asettuneet nykyiseen paikkaansa monen monta vuosikymmentä sitten - uusi talo on vain rakennettu samalle tontille. He muuttavat nyt entistä lähemmäs (meitä) melkein kaupungin keskustaan, josta on helppo käydä asioilla. Kuulin asiasta äidiltä ja korvaan särähti sana "senioritalo". Kyse ei kuitenkaan ole sentään mistään vanhainkodista, vaan ihan tavallisesta kerrostalosta jossa on vain tavallista paremmin otettu ikääntyvät ihmiset huomioon. Onneksi.

Ensimmäinen asia, josta huolestuin, oli mummin ja ukin nykyisen talon/talojen kohtalo. Olen itsekin asunut siinä heidän vanhassa talossa, ja molempiin taloihin sekä ylipäätään koko paikkaan liittyy todella paljon rakkaita muistoja - huolestuin että ne viedään nyt pois. Tähän liittyy toinen hätkähdyttävä yksityiskohta: äiti aikoo muuttaa sinne miesystävänsä kanssa. Siis lapsuudenkotiinsa. Huoleni katosivat saman tien. Sitä myötä minunkin toinen kotini siirtyy sinne. Ei huono ratkaisu.

Nyt kevään mittaan edessä on siis kaksi muuttourakkaa ja remontti vanhassa-uudessa talossa. Paikat siellä on kyllä pakko valokuvata, koska muistan ne nimenomaan sellaisina kuin ne ovat tähän asti olleet. Suunnitteilla on radikaaleja muutoksia moneen asiaan, mutta talo on kuitenkin mainiossa kunnossa koska siitä on pidetty erinomaista huolta.

Kieltämättä tässä on vielä paljon sulattelemista kaiken kiireen keskellä. Olen joka tapauksessa positiivisella asenteella mukana, vaikka jokseenkin muutosvastainen luonteeltani olenkin. Ei pidä antaa sen haitata.

2011 on täällä

Vuosi vaihtui taas, kuten käy joka vuosi (yllättävää sinänsä). Rakettien räiskinnästä pitää mainita että yllättävän hyvin ihmiset ovat tällä kertaa noudattaneet annettuja aikarajoja ja aloittaneet paukuttelun vasta suhteellisen myöhään (eilen), näin ainakin meillä.

Mitä mennyt vuosi piti sisällään? Jos lähdetään ihan alusta liikkeelle, tulee tietysti mieleen helmikuu 2010 ja Wanhojentanssit. Siitä onkin ollut blogissa juttua aiemmin, mutta mainitsemisen arvoinen kokemus se kyllä oli. Sellaisen pukuglamourin keskelle harvemmin pääsee.

Vuoden alussa kotiin tuli myös harvinainen vieras, oikea flipperi. Sen kanssa tein kuukauden päivät kunnostusta ja laittoa, rikkinäisenä kun saapui. Lopulta se oli aivan toimiva ja muutaman kuukauden ehdin pelatakin sillä ennen kuin se palautettiin omistajilleen. Nautin kuitenkin suuresti yrityksen ja erehdyksen täyttämästä hommasta - tekisin sen uudestaankin.

Keväällä oli yksi parhaista reissuista ikinä, saksanryhmän kera toteutettu InterRail Keski-Eurooppaan. Ikimuistoisen siitä tekivät maisemat, mukava ryhmähenki ja uudet ihmiset, joihin tutustuttiin. Saksalaiset kävivät syksyllä vuorostaan täällä meillä. Mainio viikko sekin.

Seuraava itselleni iso asia sijoittui kesään, eli 18 vuotta tuli silloin täytettyä. Plakkarissa on ajokortti ja nyttemmin myös oma auto, joten täysi-ikäisyyden itselleni tärkeimpiä etuja tulee myös hyödynnettyä. Etanolipitoiset juomat taas eivät innosta, vaikka niitäkin saisi jo laillisesti kumota - hyvä niin, ajattelen. 18 vuoden myötä määrättiin myös varusmiespalveluspaikka. Sinne on meno kuitenkin vasta vuoden päästä.

Apple-puolelta täytyy mainita iPhone 4, joka on ollut kerrassaan mainio ostos. Siitä on enemmän juttua Apple-aiheisessa blogissani, johon ehkä on täälläkin linkki (jyrkkä ehkä). Mac-rintamalta ei mitään uutta. Vanhat hyvät laitteet ovat itse tehtyjen huoltojen jäljiltä täydessä terässä ja ovat käyttökelpoisia pitkään.

Viime vuoden roinaan kuuluvat myös Genelecin kaiuttimet, jotka nekin muutaman päivän kuunteluilla jaksavat ihastuttaa yhä enemmän. Näistä kirjoitan varmaankin oman juttunsa.

2011-vuodesta tulee hieman aiempia erilainen. Koulu loppuu helmikuussa, se tarkoittaa lukulomaa ja YO-kirjoituksia. Pitäisi hakea myös opiskelemaan. Opiskelu alkanee vasta intin jälkeen, mutta paikkojen miettiminen ja sen oman suurimman kiinnostuksen kohteen valitseminen tuntuu vaikealta.

Mutta ehkä se siitä. Tärkeintä on että hengissä selvitään kuten tähänkin asti. Hyvää uutta vuotta kaikille.

Joulu tuli ja melkein meni

Taas oli se aika vuodesta kun koulusta on pieni tauko ja kaikki voivat rauhoittua (tai riippuen ihmisestä ehkä stressaantuakin) kaiken jouluisen äärellä. Ruuat, kuusi, koristeet… kaikki ne ovat taas esillä. Myös lahjat pitää lisätä listaan.

Mitä sain tänä vuonna? Lahjojen listalla ei ole niin järisyttävän mielenkiintoisia kohteita kuin viime vuonna, tämän vuoden lahjat olivat ennen kaikkea käytännöllisiä. Lakanat, villasukat ja hanskat tulevat kaikki tarpeeseen. Erikoismaininnan saa autoon tarkoitettu jääraappa, jossa on kiinteänä osana huovutettu "hanska". Tämän yhdistelmän tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta idea on sympaattinen ja toteutettu hienosti.

Jouluna saa kyllä ihan konkreettisten lahjojen lisäksi yleensä myös "taloudellista tukea". Tänä vuonna päätin hyödyntää tuota tukea heti ja tehdä omat joululahjaostokseni: tilasin itselleni parin Genelecin 6010A -kaiuttimia, joista olen kovasti viime aikoina haaveillut. Pääsin syksymmällä Hifimessuilla kuuntelemaan näitä, ja äimistyin totaalisesti siitä, miten noin pienistä kaiuttimista voi lähteä noin iso ja laadukas ääni. Kuunteluhuone oli iso ja siellä oli paljon ihmisiä, mutta kaiuttimet ottivat tilan haltuun ja täyttivät sen erinomaisesti. Sitä odotellessa.

Mutta palataan siihen jääraappaan, miksikäs minä tuollaisen autoon tarkoitetun lahjan oikein sain? No, tässä vajaat puolitoista kuukautta sitten kävi sellainen insidenssi että kävimme hakemassa minulle Saksasta auton… Auto on musta Volkswagen Golf vuosimallia 2001. Se on nyt ihka oma auto, enkä voisi olla tyytyväisempi. Se on hintaisekseen merkillisen hyvin varusteltu ja todella vähän ajettu. Golf on helpottanut merkittävästi omaa elämääni - se on lisännyt mahdollisuuksia liikkua paikasta toiseen. Autoilun varjopuolet on kuitenkin tullut huomattua: bensiini on hinnoissaan ja on veroja, vakuutuksia ja sen sellaista. Hyödyt ovat kuitenkin kiistatta haittoja suuremmat.

Viimeksi oli muuten puhetta syksyn YO-kirjoituksista. Miten menivät? Ilokseni totean että englanninkokeesta napsahti L. Ensimmäinen ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä viimeinen sellainen.

Mutta nyt rauhoitutaan taas joulun äärelle - kenellä sellainen mahdollisuus vielä on!

Syyskatsaus

Ruska on etelässä värikkäimmillään, abivuoden toinen jakso alkoi, englannin YO-kirjoitukset takana, kutsunnat edessä ensiviikolla.

Toiseksi viimeistä jaksoa tässä nykyisessä opinahjossa siis viedään ja kyllä tämä vielä ihan samalta opiskelulta maistuu kuin ennenkin, mitä nyt kursseja on hieman normaalia vähemmän, penkkarivalmistelut on aloitettu ja matematiikka loppui! Olo on ylihelpottunut, vaikka integraalikurssi näyttääkin hieman harmillisesti nyrpeää nelosta. En nyt tiedä jaksanko käydä tekemässä uusiksi sen kokeen, koska sen kyllä saa jättää tuolla lailla jos haluan, mutta on tässä aikaa miettiä vielä.

Kirjoitin englannin nyt syksyllä pitkänä ja pakollisena. Koe meni melkeinpä toivotusti, tulos sijoittuu todennäköisesti johonkin E:n ja L:n rajamaille, joten tässä vaiheessa ei voi vielä sanoa kumpi sieltä on tulossa. Jälkimmäistä tietty toivotaan.

Olen katsonut vähän Star Trekkiä. Leimauduin nyt heti varmasti hirveäksi trekkeriksi, mutta siitä ei kyllä ole kysymys, en ole säntäämässä hankkimaan Enterprisen pienoismalleja tai muutakaan ilmiöön liittyvää krääsää… Tähän ajauduin siksi koska suunnittelin hankkivani Star Trek: The Next Generation -flipperin, ja päätin ottaa selvää sen taustoista - täytyy myöntää että olen viihtynyt… flipperin hankinta on kyllä vielä puolitiessä, mutta toivottavasti ei kovin kauaa.

Magnificent

Eilen oli SE päivä, 20. elokuuta, kun U2 veti ensimmäisen kahdesta Helsingin keikastaan. Itse olin mukana paikan päällä onnekkaan sattuman ansiosta ja voi jessus, onneksi olin!

Ylläolevassa kuvassa (otettu uskollisella iPhone 1:lläni) yhtye esittää parhaillaan kappaletta City of Blinding Lights, joka on yksi suosikkikappaleistani. Kuten kuvasta voi hieman päätellä, U2 360° -kiertueella lava on erittäin suuri ja tavallisesta kaavasta poikkeava, ihmisiä nimittäin on joka puolella sen ympärillä ja yhtyeen voi nähdä joka suunnasta. Lavarakennelman suuruudesta kertoo se, että yläosan pystyi helposti näkemään Olympiastadionin ulkopuolelta.

Sen sijaan se mikä kuvasta ei käy ilmi (vaikka voisi luulla) on se, miten upea show kaikenkaikkiaan oli. Valaistus ja lavan keskeltä roikkuvalle pyöreälle LED-näytölle ilmestyvät kuvat oli kaikki mietitty viimeisen päälle - siinä ei voinut muuta kuin antautua täysin henkeäsalpaavan audiovisuaalisen kokemuksen vietäväksi. Jos tämä on näyttänyt videoissa hienolta, "upea" saa aivan uuden merkityksen kun sen näkee livenä omilla silmillään.

Täytyy sanoa että Bono ja muutkin yhtyeen jäsenet olivat hyvin vireessä, paremmin kuin useissa näkemissäni taltioinneissa. Sen verran on tunnustettava etten ole kuunnellut niin paljoa U2:sta ennen keikkaa että olisin edes etukäteen tuntenut jokaista kappaletta, mutta se ei haitannut yhtään.

Tanskalaisista otettiin sen verran mallia että yhtye toivotettiin tervetulleeksi Suomen lipun värein. Kentällä olevat huiskuttivat valkoisilla liinoilla (tai mitä sitten olivatkaan) ja katsomossa olleet sinisillä. Toinen erityinen hetki koettiin konsertin loppupuolella, kun kaikki valot lavalta sammutettiin ja tunnelmaa luomassa olivat ainoastaan yleisön tuhannet ja taas tuhannet hehkuvat matkapuhelimet. Bono kuvasi sitä Linnunradaksi.

U2 360° oli aivan erityinen elämys joka ei unohdu, enkä ole ainoa kuka näin ajattelee. Keikkaa on kokonaisuudessaan vaikea tiivistää vain yhteen sanaan, mutta jos se on tehtävä niin on vain yksi vaihtoehto.

Magnificent.

Kesä kallistuu syksyksi. Ääh?

Aletaan olla siinä vaiheessa kesää kun voidaan puhua loppukesästä. Se tuntuu aina niin kovin haikealta eikä sitä senhetkistä kesää haluaisi päästää karkaamaan mihinkään. Sinne se kuitenkin aina menee ja sitten odotellaankin jo seuraavaa.

Minulla on vielä viikko jäljellä kesätöitä Haminan kaupungilla, kaksi viikkoa on jo takana. Töiden jälkeen ei harmillisesti jää enää edes lomaa, koska koulu alkaakin jo heti siitä seuraavalla viikolla. En kuitenkaan suuremmin valita, vaikka tänä kesänä onkin tullut lomailtua vain kokonaiset neljä viikkoa. Ei sillä, enemmänkin olisi kelvannut.

Raha on kyllä tullut tarpeeseen ja tulee edelleen: tilasimme kimpassa kaverin kanssa Englannista Applelta iPhone 4:t Suomen hintojen paljastuttua kohtuuttomiksi. Näiden pitäisi saapua muutaman viikon sisällä. iPhonen lisäksi kukkaroa tulee oletettavasti keventämään flipperin hankinta, jonka ajankohdasta ei vielä ole tarkempaa tietoa. Kumpaa odotan enemmän? Jaa-a, veikkaanpa että aika tasan menevät tässä suhteessa.

Täytin heinäkuussa 18, eipä tunnu juuri erilaiselta kuin aiemminkaan. Sain pari pulloa skumppaakin lahjaksi, mutta niihin en ole absolutistina koskenut. Mieluisampi oli Tokinan 100 mm makro-objektiivi Nikon-järjestelmääni, jolle on kyllä ollut tarvetta ja olen parin viikon testijakson perusteella siihen erittäin tyytyväinen. Ajokortti ei ole vielä hallussa, olen kirjallisissa käynyt ja ne on saatu myös läpi, mutta inssiin pääsemistä jarruttaa liukkaanajo, joka on vielä käymättä ja sitä ei ole toistaiseksi onnistuttu varaamaan.

MacBook Pro on ollut jo kolme viikkoa huollossa eikä Tectorista ole vastattu sähköpostiini. Ollaanko siellä lomalla vai mitä, siitä en tiedä, mutta mitään koneesta ei ole kuulunut ja alan pikkuhiljaa ihmettelemään ja huolestumaan, koska haluaisin sen jo takaisin.

Tässä kuussa on muuten vuorossa myös U2:n keikka Helsingissä! Se tulee varmasti olemaan upea.

Kesä! + Sveitsi-Saksa!

Vihdoinkin se on virallisesti alkanut, tai alkoi itse asiassa jo kaksi päivää sitten. Pitkä kouluvuosi lukion toisella luokalla on nyt lusittu ja ansaittu kesäloma päällä! Nyt täytyy sitten toivoa lämpöisiä ilmoja ja vaikka lämpöisiä vesiäkin, viime kesänä talviturkin heittäminen venähti heinäkuulle asti. Kavereitakin toivottavasti näkee, ja miksei näkisi.

Kyllä varmasti tämänkin loman lopussa valitan miten loma kului ihan liian nopeasti.

BTW, olen autokoulussa. Ajaminen on hurjaa!

---

Tänne on unohtunut myös raportoida eräästä mahtavasta jutusta, joka tapahtui huhti-toukokuun vaihteen tienoilla. Käytiin nimittäin lyhyen saksan porukassa Sveitsissä ja Saksassa! Reissu oli huikea ja kerrassaan ikimuistoinen InterRail-rundi, jota oltiin valmisteltu jo melkeinpä vuoden ajan.

Matkalla pääsi todella kokemaan junamatkailun ihanuuden (Deutsche Bahnin ICE-juna, 290 km/h), näkemään kauniita maisemia ja ennen kaikkea käyttämään saksan kieltä.

Matka suuntautui Ruotsin ja Tanskan kautta ensin Saksan läpi Sveitsiin Luzerniin, joka oli todella kaunis kaupunki. Siellä vietettiin muutama päivä, joista yhtenä käytiin Jungfraulla. 3,5 km korkeudessa piti liikkua tavallista hitaammin koska ilma oli niin ohut.

Sveitsin jälkeen toinen matkan pääkohteista oli Saksassa Dresdenin lähellä sijaitseva Kamenz-niminen pikkukaupunki. Siellä asuttiin perhemajoituksessa, mikä tarkoitti intensiivistä saksan kielikylpyä jokaiselle. Yllättävän hyvin taidettiin kaikki tulla ymmärretyiksi! Ohjelmaa olivat saksalaiset suunnitelleet kaikenlaista, vierailtiin paikallisessa lukiossa ja kahtena päivänä Dresdenissä, jossa oli kaupunkikierrosta ja vapaata aikaa.

Reissu oli todellakin niin mahtava, että kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että takaisin Suomeen ei haluttaisi lähteä. Etenkin, kun Keski-Euroopassa oli jo lähes kesä, ja Suomessa oli satanut edellispäivänä räntää...